Yhteystiedot

Matti Hökkä
90500 OULU
p. 0400 583912
matti.hokka
@mail.suomi.net

Uusimmat kirjoitukset

Vapaus valita

Lauantai 4.1.2014 klo 15:22

Viime aikoina olen miettinyt paljon vapautta - ennen kaikkea vapautta valita. Onko ihmisellä kykyä, oikeutta ja vapautta - vapautta valita. Sanotaan, että ihmisellä on oikeus ja vapaus valita. Sellainen vapaus johon Jumalakaan ei puutu. Ihminen kyllä puuttuu, toisen ihmisen vapauden riistoon, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tästähän me saamme lukea päivittäin uutisista ja kokea tätä lähipiirissämmekin.

Vaan - onko ihminen todellisuudessa vapaa valitsemaan? Myös silloin kun se tuottaa kärsimystä niin itselle kuin lähimmäisillekin. Eli - onko ihminen vain silloin oman ohjelmointisa ´armoilla´ja toimii vain reaktiivisesti, siten kun hän on oppinut ja häntä on opetettu. Todellisuudessa hän ei olisikaan vastuussa valinnoistaan vaan itsekin oman ohjelmointinsa uhri, ja siten syytön siihen mitä muille aiheuttaa. Missä on silloin oikeus ja vapaus valita vapaasti? Ja vastuu tästä.

Jälleen kerran tulemme mielen alueelle. Mielen alue on se areena jolla valinnat tehdään. Edellinen lausahdus jo kertoo vastauksen. Sen, että ihmisellä on kyky ja vapaus valita. Ei edes puhuttaisi valinnasta ja valinnan mahdollisuudesta ellei tätä vapautta olisi. Ajattelen näin, että ihmiseltä voidaan viedä kaikki muut vapaudet, mutta vapautta siitä mitä hän ajattelee kokemistaan asioista - tätä vapautta ei kukaan voi viedä ihmiseltä. Ihminen voidaan kyllä yrittää aivopestä ja huumata. Mutta ns. normaalitapauksessa vapautta valita mitä hän päättää ajatella ko. tapahtumasta, sitä valinnan vapautta ei kukaan toinen voi viedä ihmiseltä. On sitten kokonaan toinen asia käyttääkö ihminen tätä vapauttaan. Ja selittääkö hän milloin mitenkin vastuun pakoilunsa.

Mikä sitten auttaisi ihmistä siihen, että hän voisi valita vapaasti. Jälleen kerran tulemme itsensä tiedostamiseen, reflektointiin. Siihen, että ihminen opettelee tarkkailemaan ja ymmärtämään sitä, miten ja miksi hän toimii niin kuin toimii. Lähtötaso on aina tämä, tästä on aina lähdettävä. Ja kysymään esim. tätä - olenko vapaa valitsemaan, vai kuka päättää puolestani, ja miksi näin on jos on. Vasta tämän jälkeen tulee vastuu, se että ymmärtää sen, että on vastuussa kaikesta mitä ja miten päättää ajatella ja suhtautua asioihinsa. Ihminen olisi ja on vapaa ja vastuussa valinnoistaan, vaikka kuinka toisin haluaisimme ajatella.

Ehkä kaikista lukemistani ja oppimastani parhaiten vapaudesta ja vastuusta on puhunut Viktor Frankl, iltävaltalainen lääkäri, joka natsi Saksan juutalaisten vankeudessa ollessaan joutui pohtimaan em. asiaa hyvinkin perusteellisesti. Hän tuli siihen tulokseen, että ihmiseltä voidaan kaikki muut vapaudet, mutta vapautta valita ajatuksensa, eli sitä miten hän hän tapahtuneeseen suhtautuu - tätä vapautta eivät edes vangitsijat voi häneltä evätä.

1 kommentti . Avainsanat: vapaus, valinta, vastuu

Suurin pelkomme

Sunnuntai 9.6.2013 klo 14:37

Olen pannut merkille, että me ihmiset pyrimme säilyttämään kaiken sen mistä pidämme ja mihin kiinnymme. Haluamme säilyttää rakkaat tavaramme, terveytemme, nuoruutemme, nautintomme, rakastettumme, onnemme jne.

Sitten me haluamme torjua kaiken sen mistä emme pidä; vanhenemisen, sairaudet, yksinäisyyden, kurjuuden jne. Huomaamme tarkertuvamme asioihin jotka ovat jokatapauksesa katoavaisia. Tämä takertuminen aiheuttaa suurta kärsimystä ja ahdistusta.

Jotta voisimme kokea todellista vapautta on hyvä tutkia mielemme toimintaa tässä ja nyt ja huomata se, että viime kädessä me pelkäämme menettävämme kaiken sen, mistä pidämme ja mihin takerrumme. Viime kädessä me pelkäämme menettävämme kaiken edellä mainitun - jopa koko elämän, eli suurin pelkomme on kuoleman pelko.

Kun ihminen menettää itselleenn mieleisensä asian tai ihmisen, hän alkaa useinkin etsiä niitä uudestaan toivoen saavansa tilalle vielä parempaa jota ei enää menettäisi. Kun ihmiselle tulee ikää ja hän kypsyy - toivottavasti, hän alkaa tajuta vähitellen, miten turhaa on tarkertua kaikkeen sellaiseen minkä varmasti menettää, tulee menettämään.

Tämä haluaminen - saaminen ja sitten menettäminen, kun tämä toistuu riittävän usein, tämä pettymys kypsyttää mieltä ja lisää halukkuutta ja rohkeutta nähdä totuus, joka useinkin voi näyttäytyä aluksi tylynä ja kovanakin hyväksyä.

Totuushan on, että me kaikki menetämme nuoruutemme, terveytemme, rakastettumme, nautintomme, jopa ymmärryksemme ja lopulta koko kehommekin. Menetämme kaiken näkyvän. Vaikka tiedämme tämän olevan totta, syvällä sisimmässämme elää viimeiseen asti toive - jospa se ei kuitenkaan koske minua, muita kyllä.

Nyt tulemme tärkeään kohtaan. Jos vain sallisimme ja uskaltaisimme itsemme hetkenkään kokea, millaista on menettää kaikki, todella kaikki, saattaisimme tämän seurauksena kyetä oivaltamaan mitä jää, mikä on aina ollut meillä ja jota ei edes voi menettää. Mutta mielemme, egomme on ovela. Se haluaa pitää meidät otteessaan, pelossaan. Se ei halua, että me kohtaisimme pelkomme. Mieli haluaa säilyttää olemassaolonsa ja siinä se onnistuu jos meissä on vähänkään pelkoa ja kärsimystä. Voisi sanoa, että mieli on jopa kehittänyt pelon, jotta se säilyttäisi olemassaolonsa ja valtansa.

Tästä edellä mainitusta mielestäni suuri Opettajamme puhui, kun hän sanoi jotenkin näin: " Se joka kadottaa, menettää elämänsä ( on valmis kohtaamaan pelkonsa ja luopumaan epätodesta elämästään, harhoistaan ) - löytää, saa sen". Todellisen elämän, kokemuksen todellista elämästä. Sinun ei tarvitse uskoa tätä. Testaa, onko tämä totta, vai puhunko mielestäsi aivan hulluja!

1 kommentti . Avainsanat: kärsimys, pelko, antautuminen, tiedostaminen, oivaltaminen

"Ja iltapäivällä iski levottomuus"

Keskiviikko 8.5.2013 klo 13:17

" Ja iltapäivällä iski levottomuus" - ajatus tuli mieleeni kun mietin mitä rauhattomuus, levottomuus oikein on. ( Otsikon niminen kirja, romaani on olemassa - en kylläkään ole lukenut sitä). Levottomuus saattaa iskeä kuin tyhjästä. Usein saa miettiä pitkäänkin ennenkuin tavoittaa sen synnyn alkujuuret On jo edistystä se, että tunnistaa oman levottomuutensa ja kykenee jo siinä vaiheessa pysähtymään ja kysymään, että mistä tässä nyt on oikein kysymys. Monethan tässä vaiheessa vain lisäävät kaasua omaan koneistoonsa, eli jatkavat esim. touhuamista jotta saisivat epämiellyttävän olon häviämään itsestään. Tietoisuutensa tukahduttamisestahan siinä on kysymys.

Elämämme koostuu aina alun alkaen pienistä asioista joita tehdään ja joista huolehditaan. Monet kuvittelevat mielessään suuria asioita eivätä huomaa, että suuruuden perusta on tämän hetken pienten asioitten kunnioittamisessa. Tämä hetki on siinä mielessä pieni siksikin, että se on yksinkertainen. Tähän hetkeen kätkeytyy kuitenkin suuri voima, mutta tätä voimaa me emme useinkaan tavoita. Miksi? Mm. siksi, että me emme sitoudu juuri nyt vallitsevaan hetkeen.

Eräs suuri hengellinen opettaja on sanonut: " Isä on minussa ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään." Toiset sanovat, että ihmisessä oleva viisaampi äly voi johtaa heitä ja heidän olisi hyvä saada yhteys tähän viisaampaan älyyn. Silloin kaikki menee hyvin ja heillä on rauhallinen ja levollinen olo. Mikä sitten erottaa ihmisen tästä viisaammasta, rauhallisesta ja selkeästä olosta, ja miksi?

Erottamisen tekevät levottomuus, stressi ja kaikenlainen kielteisyys jotka ovat saaneet vallan tietoisuudessamme. Mitä on stressi? Lyhyesti - vastustamista, kaiken olevan vastustamista. Et hyväksy sitä mikä on, vaan vastustat vallitsevaa hetkeä - ajatustoiminnalla. Tunnet olevasi jälleen ihan yksin maailmassa ja taistelevasi jotakin vastaan, tai yrittäväsi saavuttaa jotakin.

Miksi levottomuus ja stressi nousivat esiin? Siksi, että käänsit selkäsi tälle hetkelle. Miksi teit niin?  Siksi että oletit jonkin muun olevan tärkeämpää. Unohdit pysyä tässä hetkessä. Lipesit läsnä olevasta hetkestä ja niin helvetti on vallannut hetkessä mielesi. Ajattele: Yksi pieni virhe, yksi pieni unohdus ja niin kärsimys on saanut vallan tietoisuudessasi. Mitä tästä opimme?  Palaa aina nykyhetkeen, kun huomaat olevasi ajatuksissasi menneissä tai tulevaisuuden huolia murehtimassa. Todellisuudessa tulevaisuuskin tulee eteemme aina tässä ja nyt hetkenä.

1 kommentti . Avainsanat: stressi, levottomuus, länsnäolo, hyväksyminen, kärsimys

Hengellisestä kasvusta

Tiistai 7.5.2013 klo 15:41

Tänä päivänä puhutaan yhä enemmän mieluummin hengellisyydestä kuin uskonnollisuudesta tai uskovaisuudesta. Mitä on oikea, todellinen hengellisyys ja hengellinen kasvu. Voidaanko hengellistä kasvua erottaa uskonnollisesta kasvusta ja nk. uskovaisuudesta? Pitäisi määritellä viimeksi mainitut jotta asiaa voisi erotella. Keskityn nyt lähinnä hengellisyyteen ja hengelliseen kasvuun.

Minusta hengellinen edistyminen riippuu paljolti siitä, että ihminen pitää elävää kokemuksellista yhteyttä todellisiin hegellisiin voimiin. Se on sitä, että hän pysähtyy, harjoittaa rukousta, meditaatiota, keskittymistä ja kaikenlaista hiljaisuuteen totuttautumista. Se on myös sitä, että hän tuottaa nk. hengen hedelmiä, ja että hän antaa apua kanssaihmisilleen kaikesta siitä mitä hän itse on saanut mahdollisilta hengellisiltä hyväntekijöiltään. Hyvin paljon on merkitystä myös sillä, että ihminen on nk. hengellisesti köyhä, eli nöyrä - eli sitä, että hän opetettavissa oleva. Sitä että ihminen haluaa oppia ja kasvaa, ja että hänessä on hengen ja täyttymyksen kaipuun nälkä.

Jotta hengellinen kasvu olisi mahdollista, se edellyttää mielestäni ihmisessä ehdotonta rehellisyyttä tunnistaa omaa tilaansa. Tämä tunnistaminen alkaa siitä, että hän tunnistaa ja tiedostaa omaa tarvetilaansa, sitä mitä tarpeita hänellä on ja pyrkii niitä sitten tyydyttämään. Vasta tämän jälkeen voi tajuta elämässään merkityksiä ja arvoja joista niistäkin tänä päivänä puhutaan paljon. Todisteena aidosta hengellisyydestä on mm. se, että ihmisestä tulee aidosti epäitsekäs ja häntä motivoi pyyteetön rakkaus ja palvelumieli. Antaessaa saa toteutuu tässä.

Hengellisyydestä tulee se osoitin joka  osoittaa sen miten hyvin Jumalaa tunteva ihminen on, ja kuinka hyödyllinen hän on kanssaihmisilleen. Hengellisyys lisää kykyä nähdä kauneutta ympäristössään, tunnistaa totuutta merkityksissä ja havaita hyvyyttä arvoissa. Tänä päivänä puhutaan hyvin paljon onnellisuudesta. Minusta syvin onnellisuus liittyy nimenomaan hengelliseen edistymiseen. Hengellinen kasvu tuottaa sellaista kestävää iloa ja rauhaa jonka sanotaan käyvän yli kaiken ymmärryksen.

Tänä päivänä on myös hyvin selvästi havaittavissa se, että ihmiset pyrkivät toteuttamaan itseään mitä useimmissa aineellisissa asioissa. Meillä on kyllä oikeus nauttia saamistamme hyvistä aineellisistakin asioista, mutta mielestäni kaikkein arvokkainta olisi se, jos pystyisimme toteuttamaan ja ilmentämään elämässämme hengellisiä arvoja ja merkityksiä, koska vain ne tuottavat todellista ja ikänsä kestävää iloa ja rauhaa elämäämme.

1 kommentti . Avainsanat: hengellisyys, onnellisuus, kasvu

Oletko pävittänyt tietokoneesi ?

Tiistai 30.4.2013 klo 12:22

Minä olen syntynyt aikana jolloin tietokoneita ei ollut olemassakaan, niin kuin olet todennäköisesti sinäkin, joka luet tätä tekstiä. Silti minä niin kuin sinäkin olemme suurelta osin omien tietokoneittemme ohjelmointimme tuotoksia ja tuloksia. Tällä tarkoitan tietenkin sitä kasvatusta jonka olemme saaneet. Kaikkea sitä mihin meitä on uskotettu uskomaan eli pitämään totena. Samoin kuin meidät on suurelta osin kasvatettu ehdollistamalla. Se on: Jos olet kiltti, me vanhemmat palkitsemme sinut siitä. Jos et tottele, saat syyllistämistä, paheksuntaa, syytöksiä ym. rangaistusta.

Tällaisen kasvatusmallin alle joutuivat lähes kaikki viime sodan jälkeen syntyneet ja ainakin vielä myös 50- luvulla syntyneet. Kauheimpia kuulemiani kasvatusohjeita on ollut: Lapselta pitää ottaa luonto pois ettei se vaan ylpisty. Hyväähän he vain selittivät tarkoittavansa tätä kasvatusmallia, ohjelmointia lapsiinsa suorittaessaan. Joka tällaisen myllytyksen jälkeen on psyykkisesti ehjin nahoin selvinnyt, onnittelen sellaista, ja pidän tätä jopa pienoisena ihmeenä.

Miten on nyt sitten tänä päivänä kun tämän rumban läpikäyneet ovat 50 - 60 - 70 vuotiaita. Monet ovat selvinneet hyvin vaan paljon on niitäkin jotka eivät ole pystyneet päivittämään tietokoneensa ohejlmaa tähän päivään. Olen tullut siihen tulokseen, etteivät ihmiset vain huvikseen riitele keskenään, vaan todellisuudessa, heidän ohjelmansa riitelevät toisten ihmisten ohjelmien kanssa. Jos tämän asian syvästi tajuaa, säästyy todella monelta repivältä riidalta ja näin kykenee vapauttamaan itsensä tähän päivään. Ellei - huono juttu. Voin taata etteivät riidat lopu koskaan, koska niistä on tullut jopa osa ihmisen minuutta.

Mistä sitten voi tietää missä ajassa elää ja onko päivitykset ajan tasalla. Luulen, että sen tietää jokainen ihminen, jos vain suostuu ja uskaltaa sitä itseltään kysyä. Voi olla, että on paljon ihmisiä jotka ovat niin kiireisiä paetessaan itsensä kohtaamista, etteivät ole koskaan edes uskaltaneet pysähtyä ko. asian edessä. Tätä tukee aivan viime päivien uutiset asian tiimoilta jossa kerrottiin, että tänä päivänä ihmiset pelkäävät hiljaisuutta ja pysähtymistä enemmän kuin melua ja hälinää. Tähän on siis tultu, eikä vauhtipyörä monillakaan hiljene ennen kuin vakava sairaus tai viikatemies/ kuoleman läheisyys lopettaa kiireen.

Vielä yksi näkökulma. Tänä päivänä yleisenä trendinä on se, että ihmisiä kehoitetaan hakemaan apua ja neuvoja asiaan kuin asiaan. Tämä tarkoittaa: Samalla viestitetään sitä, että voit yhä vähemmän luottaa itseesi ja omaan arviontiisi elämästäsi ja elämäsi tilanteesta. Ja kuitenkin - Ainoa keino edetä, kehittyä, kasvaa on se, että uskaltaa pysähtyä, katsoa oman paitansa sisäpuolelle ja kysyä: Miten minun tilanteeni on. Miksi on näin kun on. Mikä tähän auttaisi. Millaista ohjausta minun olisi hyvä kuulla ja kuunnella - niin sisäistä kuin ulkoistakin. Jne. jne.

Rohkaisen sinua tutustumaan itseesi ja tietokoneesi päivitykseen, katsomaan, näkemään ja ymmärtämään, että millä vuosikymmenellä se on päivitetty. Ja - olisikohan aika alkaa päivittämään sitä tähän päivään ja aikaan sopivaksi, jos siihen näkee tarvetta.

1 kommentti . Avainsanat: päivitys, ohjelmointi, tietokone, kasvu

Rauhaa vai rauhattomuutta

Lauantai 22.12.2012 klo 13:05

Näin joulun alla ajatus rauhasta käynee meidän monienkin mielessä aivan luonnostaan. Itse kullakin on erilaiset odotukset ja käsitykset siitä mitä rauha on ja miten se on mahdollista saavuttaa ja kokea. Luomalla sille hyvät puitteet mielemme on ehkä helpompi rauhoittua. Ja tähän monien jouluvalmistelutkin tähtäävät. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni onnistuu tässä rauhan tavoittelussaan joulun aikaan.

´Ollakko vai eikö olla´ - ajatus putkahti mieleeni pohtiessani mielen toimintaa ja  sitten olemista - sitä, että mitä oleminen on ja voiko sitä edes ns. ajatella. Mietin myös tämän olemisen suhdetta mieleen, ajatuksiin ja henkisiin harjoituksiin.

Olen ymmärtänyt, jos tällaista voi edes ymmärtää, että ´olemisen´ salaisuus  on hyvin, hyvin  yksinkertainen asia. Niin yksinkertainen, että emme sitä edes huomaa  päivittäisessä elämässämme - kun huomaamme jo ajattelevamme kaikenlaista. Vaikka koettaisi kiinnittää huomionsa pelkkään olemiseen, saattaa huomata hetken päästä, että ajattelee jo kaikenlaista, esim. sitä mitä nyt olisi hyvä tehdä ja miten nyt siihen ja siihen asiaan suhtaudun.

Kun oleminen ei ole tekemistä eikä harjoitusta, se saa mielemme yhä enemmän ymmälle. Olemme niin tottuneet siihen, että kaikki arvokas on saavutettavissa tekemisen kautta. Nyt sitten pitäisi yks kaks alkaa luopumaan tästä ajatuksesta ja käsityksestä, ja jopa siitä, että olemistaan ei voi edes ajatella. Tämä menee jo monien ymmärryksen yli ja he luovuttavat viimeistään tässä vaiheessa - kunnes huomaavat luovansa jällen  kärsimystä elämäänsä ja ovat taas halukkaita pysähtymään ja kysymään mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.

Olen tullut siihen tulokseen, että uskallus pysähtyä, suostua pysähtymään ja haluta mielen pysähtyä - on ehkä rohkeinta mihin ihminen voi elämässään alkaa ja suostua. Pelottelemme itseämme kaikenlaisilla mörköillä, että ajatuskin rauhasta on monelle vain kaukainen haave. Ja kuitenkin jokainen voi syvällä sisimmään tuntea ja kokea, että se on mahdollista jos vain uskaltaisi rauhoittua ja pysähtyä. Vaan olemmeko riittävän halukkaita ´maksamaan´ rauhasta minkä hinnan se vaatii - tätä voi itse kukin kysyä itseltään.

Minua helpottaa ja lohduttaa jo pelkkä tieto siitä, että rauha, todellinen rauha on mahdollinen, jos vain suostun pysähtymään ja hiljentymään ja katsomaan mitä sitten tapahtuu. Ja että tämä ei ole ajattelemista eikä tekemistä eikä suorittamista. Tämä on kaikkein suurin lahja minkä ihminen voi saada ja omata - vieläpä ilmaiseksi. Se on kaikille tarjolla, niin rikkaille kuin köyhille. Tässä elämä on hyvin oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikkia kohtaan. Hyvää joulua ja rauhaa sinulle lukijani!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauha, mieli, rauhtattomuus, pelko, tietoisuus, oleminen

Mikä on sinun tarinasi

Lauantai 15.12.2012 klo 13:52

Mitä sinä päivittäin kerrot itsellesi itsestä ja muista? Ovatko ne tarinoita mitä sinulla on tai ei ole? Ovatko ne tarinoita siitä mitä sinä kaipaat ja mitä et kaipaa. Kerrotko tarinoita ilosta, surusta, vapaudesta vai siitä, että koet olevasi uhrin asemassa? Kerrotko sitä mikä on oikein mikä väärin, minkä on muututtava ja minkä pysyttävä samalla lailla kuin ennenkin?

Mitä itsestäsi kerrotkin - vaikka kuinka hyvää tai pahaa, kyseessä on pelkkä tarina. Kokemuksen kiteytyksenä se voi olla suhteellinen totuus, mutta se ei ole lopullinen totuus. Tarinat syntyvät, elävät aikansa, häviävät ja kuolevat. Lopullisella totuudella ei ole mitään tekemistä muuttuvien tunteitten ja olosuhteitten kanssa. Se - totuus todellisesta olemuksestasi ei koskaan muutu.

Lähimmät ihmissuhteet paljastavat parhaiten sen millaisia tarinoita me kerromme itsestämme ja muista. Kriisit ja riidat, esim. perinnönjaossa paljastavat parhaiten sen millaisia tarinoita kukin kertoo itsestään ja toisista. Oikeastaan vasta aikuisina, vanhempiemme kuoleman jälkeen paljastuu totuus siitä millainen perhemalli meillä kullakin on ollut, ja miten olemme itse kukin sen kokeneet. Nyt kun vanhempamme eivät ole enää pitämässä yllä hyvinkin valheellista kulissia ja perhemallia, paljastuu kaikessa raadollisuudessaan se, miten itse kukin on lapsuutensa kokenut ja millaisia haavoja saanut, ja millä tasolla elää elämääsä tänä päivänä.

Tällainen tilaisuus, kasvun haaste kyllä kannattaisi itse kunkin käyttää hyväkseen kasvaakseen viimeistään tässä vaiheessa aikuiseksi ihmiseksi. ´Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut´, eli monella tämäkin tilaisuus jää käyttämättä, so. sitä ei haluta käyttää mahdollisuutena kasvuun. Mieluummin tuhoudutaan ja yritetään tuhota siinä samalla kaikki muutkin, tai tietyt ihmiset. Tässä tämä nk. ego pääsee ilmentämään itseään puhtaimmillaan.

Ehkä kannattaa kuitenkin huomata, että vääränlainen stressin aiheuttaja, (tässä tapauksessa vankkumaton vakaumus omasta oikeassa olemisesta ja toisen väärässä olemisesta) on hyvin tuhoisaa ihmisen psyykelle ja fyysiselle terveydelle. Leppymätön viha, koston halu ja anteeksiantamattomuus voivat kirjaimellisesti tappaa siinä missä pelkokin. Kannattaa huomioida, että tämä kaikki on valinnaista, että on itse osallinen kaikkeen siihen mitä tapahtuu ja miten  haluaa ajatella asioistaan ja ne kokea.

Pitkäaikaisen erimielisyyden jatkuessa voit erinomaisen hyvin testata itsessäsi sitä jatkatko oman oikeassa olemisen tarinaasi jälleen kun aamulla heräät uuteen päivään. Saatat harjoittaa joogaa tai mietiskelyä, mutta todellista harjoitusta on se, jatkatko tarinaa siitä mitä kerrot itsellesi.

Tähän ´minun tarinaani´ latautuu paljon energiaa ja tunteita ja sen kertominen tuottaa loputtomiin muunnelmia pettymyksestä, ilosta, tuskasta ja mielihyvästä. Tekee mieli yhtyä väittämään, että oman tarinsa kertominen on täällä elävien ihmisten ensisijainen uskonto. Kaikki muu on useinkin tekopyhyyttä ja hurskastelua.

Teeppä  testi itsellesi. Kysyppä itseltäsi: Suostutko luopumaan oman tarinasi kertomisesta? Suostutko rehellisesti vastaamaan suostutko vai et?

Kun lakkaat kertomasta tarinaasi itsestäsi, hänestä, heistä tai meistä, kykenet tuntemaan heti täydesti ja syvästi, mitä tarkoittaa  OLLA  se joka olet. Tämän jälkeen yksikään tarina, joka syntyy ja häviää, ei enää kosketa todellista, aitoa minuuttasi. Kokeileppa - vaikka ihan huvin vuoksi.

1 kommentti . Avainsanat: tarinat, totuus, ego, kasvu, riidat

Vapauden korkein muoto

Perjantai 30.11.2012 klo 13:16

Olen näissä kirjoituksissani koettanut tarkastella elämässä tapahtuvia ilmiöitä hyvinkin monelta kannalta. Olen tarkastellut sitä, mikä on mieli, ego ja miten se toimii, mikä on sen todellinen tehtävä ja miksi se aiheuttaa niin paljon häiriöitä ihmiselle. Myös kokemuksen merkityksestä olen kirjoittanut paljon. Ymmärrän, että kaikki nämä tarkastelut ja näkökulmat ovat vain suhteellisia totuuksia. Ne ovat ihmiselle ja ihmisen kokemuksena tosia - mutta ne ovat vain suhteellisesti totta eli ne ovat osatotuuksia koko kokonaisuudesta.

Se, mihin jatkossa pyrin on se, mikä on totuus, mikä on absoluuttisesti totta ja totuus. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, mikä ihmiselle - sinusta ja minusta on totuus ja totta. Eli - keitä me olemme ja mikä on ihmisen perusstatus, tosiolemus, perusidentiteetti. Tätä tarkoitan ihan oikeasti - en vain käsityksenä, mielipiteenä ja uskomuksena.

Pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että totuus on korkein arvo, tärkeintä ihmiselle. Se menee jopa onnellisuuden, ilon ja kaikenlaisen hyvän edelle, jopa rauhan. (Tosiasiallisesti nämä eivät ole poissulkevia arvoja eivätkä kilpaile keskenään.) Miksikö? Siksi, että vasta totuus vapauttaa ihmisen. Totuuden ´käsittäminen´, tunteminen on vapauden korkein muoto. "Oppikää tuntemaan totuus ja se on vapauttava teidät" sanoi eräs opettajamme. Vaan älä yritä käsittää tätä mielellä. Mieli ei ymmärrä tätä, mutta sinä ymmärrät, sinun tosiolemuksesi ymmärtää tämän.

Miksi totuuden tunteminen on niin vaikeata? Tästä ei uskalleta eikä pystytä ja haluta edes keskustella. Uskotaan, luullaan ettei se ole ihmiselle mahdollista, vaikka siihen on annettu suoranainen kehotus. Tyydytään vain toistelemaan ennen eläneitten viisaitten toteamuksia. Mutta nyt on tullut aika jolloin sinulla/ minulla on oikeus, mahdollisuus ja kyky myös tajuta tämä ja tuntea tämä omakohtaisesti omassa elämässämme eikä vain lainattuna lauseena mielessämme.

Jatkan aiheesta myöhemmissä kirjoituksissani - hieman eri kanteilta ja lähinnä sitä mikä estää totuuden oivaltamista elämässämme. Tällä tarkoitan sitä, että meidän on hyvä ymmärtää mikä on mieli ja miten se toimii ja miten se suhteutuu totuuteen ja ihmisen perusidentiteettiin. Ja mikä estää totuuden oivaltamista.

Meidän mielessämme ilmenevät ajatukset, tuntemukset ja uskomukset ovat kaikki syntymän ja kuoleman alaisia. Niillä on alku, keskikohta ja loppu. Ne tulevat ja menevät. Huomenna sinulla/ minulla on eri ajatukset kuin tänään. Mutta totuus, totuus sinusta sinussa ja minussa on muuttumaton. Se ei ole syntymän ja kuoleman alainen.

Tästä Jeesus puhui ja tätä tarkoitti kun hän sanoi: "Joka uskoo minuun, minun sanani, minun puheeni ja ilmoitukseni ihmisestä, hänen osastaan ja kohtalostaan, käsittää tämän, ymmärtää tämän, mieltää tämän todeksi ja hyväksyy, ja haluaa hyväksyä tämän osakseen ja ´tekee´ tämän vieläpä eläväksi itsessään - ei ikinä kuole." (Vaikka aineellinen ruumis lakkaakin toimimasta fyysisessä kuolemassa).

Mikä suuremmoinen ja vapauttava ilmoitus ihmiselle osastaan ja kohtalostaan! Meidän tarvitsee vain ´tehdä´, oivaltaa se todeksi omakohtaisessa elämässämme, niin että voimme kokea ja nauttia jo nyt tästä seuraavaa vapauden tunnetta elämässämme.

1 kommentti . Avainsanat: totuus, vapaus, syntymä, kuolema

"Onnea onkimassa"

Tiistai 20.11.2012 klo 17:08

Fst tv kanavalla on menossa ruotsalainen sarja jonka nimi on: "Onnea onkimassa". Tästä tuli mieleeni ajatus, että me kaikkihan olemme tavallamme etsimässä onnea ja tahtoisimme kokea onnen meille sopivammalla tavalla ja sopivammassa muodossa. Kukin juuri sillä tavalla mikä itselle parhaimmalta tuntuu ja sopii. Miksiköhän se monelta vain jää lähtötasolle, etsinnän tasolle - ilman kokemusta täyttymyksen tunteesta.

Kun sanomme, että etsimme jotain, samalla kerromme itsellemme ja muille, että meiltä puuttuu jotain. Että sitten olisimme onnellisia kun saisimme etsimämme ja haluamamme. Suurin osa ihmisistä jäsentää vielä asian niin, etää tämä puuttuva osio on itsemme ulkopuolella. Eli sen antaa ihmiselle joko raha tai muu aineellinen vauraus tai sitten Jumala henkisessä mielessä. Tämä kertoo siitä, että olemme samaistuneet omiin ajatuksiimme ja käsityksiimme ja tunnustamme tällä sen, että ihmisen todellinen olemus on heikko, vaillinainen ja puutteellinen.

Nykyään on jo yhä enemmän ihmisiä, jotka tunnistavat sen, että ´puuttuva osio´ on kyllä ihmisessä itsessään, mutta hän ei saa sitä jostain syystä käyttöönsä. Tällöin hän ei ole paljoakaan paremmassa asemassa kun ne, jotka eivät edes tätä tunnista. Siitä huolimatta kannattaa onnistella itseään ja antaa itselleen tunnustusta siitä, että on lähtenyt takaisin itsensä löytämisen tielle. Ihmisen osaan vain kuuluu tässä kehityksen vaiheessa opetella sietämään epävarmuutta, tuskaa ja ahdistusta, kuin myös sitten nauttimaan löytämisen ja haltioitumisen tuottamasta ilosta.

Tässä vaiheessa askel eteenpäin on monella hankkia lisää tietoa. Moni ahmii ja ahmii lisää tietoja ja taitoja ja kuvittelee, että tämä auttaa onnen etsinnässä ja toisi turvaa omaan elämään. Pelko saa aivomme keskittymään paljolti juuri tiedonkeruuseen. Hän huomaa kuitenkin aika pian, että vaikka hankkisi kuinka paljon tietoa, tulee yhä uusia tiedon tarpeita ja onni tuntuu koko ajan vain pakevan edeltä. Tuntuu kuin ajaisi takaa virvatulta ja täyttymyksen tunne jää edelleenkin saamatta ja kokematta.

Kun mikään ei tunnu auttavan, jää jäljelle mahdollisuus ja tilaisuus pysähtyä ja antautua kaiken edessä. En tarkoita, että löisi kaiken läskiksi ja lopettaisi kaiken siihen, vaan aktiivista antautumista, suostumista totaalisesti pysähtymään kaiken edessä ja katsomaan mitä sitten tapahtuu. Sanoisin, että tämä on rohkein teko ihmiselle ja vasta monien koettelemusten ja kärsimysten kautta ihminen saattaa antautua. Se, että suostuu pysähtymään, pysäyttämään ja hiljentämään mielensä on se tie jota käydä - vaan kuka suostuu tähän. Tässä on taas yksi elämän paradokseista: Me pakenemme, kartamme ja välttelemme kaikkea sitä (pysähtymistä, hiljentymistä), mikä toisi sen, mitä me kaikkein kiihkeimme kaipaamme,( rauhaa). Eikö olekin kummallista!

1 kommentti . Avainsanat: onni, tieto, oppiminen, rohkeus, kärsimys, antautuminen

Moraalifilosofia / Hyveet

Torstai 1.11.2012 klo 14:43

Satuin kuulemaan ja kuuntelinkin n. viikko sitten ´kaikki pääsevät taivaaseen´- kirjan kirjoittaneen Antti Kylliäisen haastattelun radio suomessa. ( Haastattelu löytynee vieläkin yle areenan sivuilta.) Hän oli kirjoittanut uuden kirjan työelämän tämän päivän haasteista. Siinä hän peräänkuulutti hyveitä. Hän kertoi, että häneen oli tehnyt suuren vaikutuksen 2300 vuotta sitten eläneen Aristoteleen ajatukset ja se, että ihminen ei ole muuttunut nimeksikään yli 2000 vuoden aikana.

Yhdessä asiassa Aristoteleen ajatukset eivät kävisi tähän päivään - naisten asemaan suhtautumisessa. Aristoteleskin ajatteli, että sen ajan hallitsijoita olivat miehet. Silloin naista pidettiin epäluotettavana ja häilyvänä ja ei millään lailla luotettavana. Sain sen käsityksen, että kaikilta muilta osin Kylliäinen piti Aristotelestä hyvinkin valistuneena ihmisenä ja hyvänä esimerkkinä tämänkin päivän ihmiselle - jopa työelämään sovellettuna. Kylliäinen oli kirjoittanut uuden kirjan: " Paksunankaisuudesta suurisieluisuuteen."

Vikipedia määrittelee hyveen näin: " Hyve on eettisesti ja moraalisesti arvokas luonteenpiirre. Hyve oli keskeinen käsite antiikin moraalifisosfiassa eli etiikassa. Hyveen vastakohta on pahe. Antiikin Kreikan neljä hyvettä olivat: käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Hyve-etiikka tarkastelee ihmisen elämää kokonaisuutena. Se kysyy, ´miten ihmisen tulisi elää´ja vastaa: ´kehittämällä hyveitä´. Hyve-etiikka korostaa eettisen motivaation merkitystä, hyveet toimivat myös vaikuttimina." Näin vikipedia määrittelee hyveen.

On hyvä kun hyveet nostetaan esille. Jäin miettimään muutamaa asiaa. Miten mahdollista, että vieläkään ei kukaan ns. ´täyspäinen´ole yrittänyt selvittää, ottaa todesta ja koettaa soveltaa Jeesuksen opetuksia tähän päivään. Jeesus opetti nimenomaan luonteen kasvua, ei mekanistista luoteenpiirteitten harjoittamista, (kuten hyve-etiikka opettaa). Hänellä oli kyllä loistava moraalifilosofia joka kestää tarkastelun ja soisin, että sitä otettaisiin esille enemmänkin yleiseen keskusteluun.

Vaatii vain hieman vaivannäköä ottaa selville Jeesuksen opetusten ydinsanoma. Ei ehkä huomata sitä, että Jeesuksella oli uskonto, ja hän opetti uskontoa, joka voidaan myös elää todeksi. Kävi kuitenkin niin, että heti hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksesta tehtiin uskonto. Kristinusko on uskonto Jeesuksesta Paavalin mukaan jossa kuoleman voittamisesta tehtiin pääsisältö. Muutenkin koko Jeesus mystisoitiin ja hetkessä unohdettiin lähes kaikki hänen elinaikanaan opettamat opetukset

Minulla on sellainen käsitys, että koko länsimainen etiikka oikeastaan perustuu Jeesuksen vuorisaarnan opetuksiin. Toivoisin keskustelua jossa kiihkottomasti uskallettaisiin nostaa Jeesus ja hänen opetuksensa esille ja miettiä mitä ne tänä päivänä merkitsevät itse kullekin. Jeesus nimenomaan nosti naisen aseman sille kuuluvaan arvoonsa. Tätä ennen naisella oli perheessä lähinnä huonekaluun rinnastettava arvo. Monia muitakin arvoja hän nosti aivan uusiin sfääreihin - mm. lapset hän nosti arvoon arvaamattomaan monissa vertauksissaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: moraalifilosofia, etiikka, Aristoteles, Jeesus, hyveet

Mitä uskonnollisessa elämässä on tapahtumassa

Keskiviikko 31.10.2012 klo 20:42

Nämä ajat ovat kirkkomme työntekijöille varmaankin monella tapaa masentavia aikoja. Tällä tarkoitan sitä, josko kirkon suosiota mitataan mm. kirkossa pysymisen/ eroamistilastojen suhteen. Kirkkoon kuuluu edelleenkin n. 80 % suomalaisista mikä on hyvin korkea luku katsottiin asiaa mitä kantilta tahansa. Hälyttävää on ehkä se nopeus jolla kirkosta tulee yhä välinpitämättömänpi instituutio yksittäisille ihmisille - varsinkin nuorille.

Moni varmaan miettii - mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. Mitä tämä kertoo uskonnoista, ihmisistä ja sitten tästä ajasta? Ottaisin yhden näkökulman tähän alkuun. Tiede poistaa pelkoja ja taikauskoa maailmasta mikä osaltaan vapauttaa ja helpottaa ihmisten eläää. Joskin taikausko voi edelleen hyvin ja sillä on kysyntää parempien vaihtoehtojen vielä antaessa odottaa itseään.

Yksi muuttava tekijä on se, että yksilöllisyys ja älyllisyys on huimassa kasvussa. Ihmisille ei enää riitä perinne ja tapa kuuluua kirkkoon ja vain käydä kirkossa. Tärkeimmäksi syyksi kirkosta eroajat ovat maininneet sen, ettei kirkolla  ole heille instituutiona mitään merkitystä. "Uskonnolta haetaan yhä enemmän henkilökohtaisuutta ja merkitystä omassa elämässä. Pelkkä perinne ei enää riitä motivaatioksi". Näin sanoo johtaja Hanna Salomäki kirkon tutkimuskeskuksesta. ( Omakohtaisen kokemisen merkityksestä olen kirjoittanutkin monissa aiemmissa blogeissani.)

Lääkkeeksi edellä mainittuihin selvityksiin seurakunnat pohtivat miten tavoittaa ihmiset paremmin. Pelastusrenkaana nähdään sosiaalinen media, johon kirkko aikoo nyt satsata. Herää kysymys, mitä sitten vaikka kirkko tavoittaakin ihmisiä, kun eroamisen syy on siinä, ettei kirkolla ole enää heille tarjottavana oikeastaan mitään. Näin ihmiset ovat kertoneet ko. asiasta heiltä sitä kysyttäessä.

Itse näen näin, että olemme siirtymässä pelon, taikauskon ja ulkopuolisten auktoriteettien sanelemasta uskonnosta todelliseen rakkauteen, omakohtaiseen kokemukseen perustuvaan uskontoon. Sellaiseen uskontoon joka myös voidaan elää todeksi. Mutta vielä ei ole moniakaan ihmisiä jotka osaisivat kertoa mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Tarkasteluun tulee myös se, mikä on ihmisen todellinen perusidentiteetti. Ihmisille aiheuttaa hämmennystä se, kun uskonnon auktoriteetit ja ´asiantuntijatkaan´ eivät oikein  tiedä missä mennään.

Kun asiaa katsoo laajemmasta näkökulmasta voi nähdä, että länsimainen institutionaalinen kirkko on osa länsimaista yhteiskuntajärjestystä eikä näin ollen kirkko voi uudistaa itseään ennen kuin koko länsimainen yhteiskuntajärjestys on uudistettu. Kirkolla instituutiona on kyllä yksi tärkeä tehtävä. Se siirtää kulloisenkin perinteen seuraaville sukupolville. Yksilö ei sitä voi tehdä, mutta kirkko instituutiona onnistuu tässä.

Kaiken kaikkiaan - näen, että menemme lujaa vauhtia hyvään suuntaan. Jopa nopeampaa kuin huomaammekaan. Samaan aikaan kaikki toimimaton riutuu henkitoreissaan ja koettaa pysyä hengissä. Täytyy vain kärsivällisesti odottaa, että mätäpaise paukahtaa aikanaan kunnolla rikki - ja vasta tämän jälkeen todellinen paraneminen, uudistuminen ja aito hengellisyys pääsee elämään. Tätä odotellessasi, älä menetä uskoasi parempaan huomiseen - minäkään en niin tee.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirkko, uskonto, hengellisyys, muutos, kasvu

Tavaroihin kiintyminen ja kiinnittyminen

Perjantai 19.10.2012 klo 16:00

Kuulun nk. suureen ikäluokkaan, joka on syntynyt viime sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Lapsuudessani kaikesta tavarasta oli vielä puutetta. Kaikki vähänkin merkittävä tavara säilytettiin, pantiin talteen. Hyvin yleinen sanonta kuuluikin: ´Kyllä aika tavaran kaupittee´. Millainen suhde ihmisillä on tänä päivänä tavaroihin. Onko mikään muuttunut - varsinkin oman ikäpolveni ihmisillä.

Tekisi mieli väittää, että asennoituminen ei ole paljoa muuttunut. Tavaraa on kaupan niin paljon, että väkisinkin niitä pursuaa yli oman tarpeen kun aina uutta, parempaa ja mielenkiintoisempaa on tarjolla. Mistä johtuu se, että ihmisillä on vaikeuksia luopua liiasta tavaramäärästä kun uutta hankitaan tilalle. Mistä tässä on kysymys. Onko se luopumisen vaikeutta ja pelkoa, että ´sitä saattaa tarvita´, vai vain omistamisen halua, vai jopa sitä, että kokee tietyt tavarat  osaksi omaa minuuttaan. Jos näin on, niin mitä on tämä tavaraan kiinnittyminen? Voisiko asia olla toisinkin?

Luulen, että on paljon ihmisiä jotka eivät koe tässä asiassa mitään ristiriitaa ja sitä, että tässä olisi jotain kummallista ja haitallista. He rakentavat minuuttaan tavaroillaan, ovat aina niin tehneet ja haluavat tehdä niin jatkossakin. Sanoisinkin tällaisia ihmisiä täysin unessa oleviksi, täysin tiedostamattomaksi, nk. ruususen unta nukkuviksi. Nyt keskitynkin ihmisiin jotka kokevat jo ahdistuneisuutta tavarapaljoudestaan ja kokeat tuskaa varsinkin silloin kun joutuu luopumaan jostain rakkaasta esineestään tai omaisuudestaan. Sanoisin näitä ihmisiä jo heräämässä oleviksi, koska he kokevat, että kaikki ei ole niin hyvin kuin voisi olla.

Kun kiintyy tavaroihin, ja kun käyttää niitä kohentaakseen omaa arvoaan muiden ja omissa silmissään, huoli esineistä, tavaroista ja omaisuudesta saattaa helposti vallata ihmisen koko elämän. Kun ihminen rakentaa minuuttaan tavaroiden ja esineiden avulla, hän ei todellisuudessa arvosta niitä sellaisenaan, eikä myöskään kykene nauttimaan niistä sellaisenaan, koska hän etsii niistä itseään. Hän käyttää niitä itsetuntonsa pönkittämiseen. Tämän seurauksena hän saa kintereilleen myös hiipivän pelon. Syvällä sisimmässään ihminen tietää, että samaistuessaan esineisiin ja niiden tuomaan statukseen, tai vaikkapa oppiarvoihin näiden tuoma itseluottamus ja itsetunto eivät ole todellisia. Tosipaikan tullen ne eivät kestä, ja tämä tuo em. epävarmuuden tunteen.

Jos ihminen ei rakenna minuuttaan esineillä ja arvostaa niitä sellaisenaan, hän pystyy myöntämään niiden arvon ilman mielen arviota. Tällöin hän kykenee tuntemaan esineistä, rahallisesti hyvin vähäarvoisistakin - suurta kiitollisuutta ja iloa. Tähän kykenee vain jos ei ole kiintynyt ja kiinnittynyt esineisiin ja tavaroihin ja kaikenlaisiin muihinkin muotoihin - koska nämä kaikki ovat katoavaisia eli syntymän ja kuoleman lain alaisia. Eli - älä yritä rakentaa minuuttasi muotojen avulla, minkään näkyvän identiteetin avulla.

Kun katsot rakastamaasi ihmistä ja tunnet syvää rakkautta häntä kohtaan, tai kun katselet luonnon kauneutta, esimerkiksi ihanaa auringonlaskua, jokin syvällä sisimmässäsi reagoi tähän hyvin voimakkaasti. Viivähdä hetkeksi tässä ja yritä tuntea ja kokea tätä rakkautta ja kauneutta vieläkin syvemmin, sillä tässä on kysymyksessä sinun todellinen minuutesi, sinun tosiolemuksesi, ydinminuutesi ( johon blogeissani viittaan tämän tästä).

Ulkoinen muotosi on vain väliaikainen heijastus tästä sisimmässäsi olevasta olemuksesi ytimestä. Ihmisen tosiolemus on rakkaus ja kauneus eivätkä ne koskaan hylkää häntä vaikka ihmiset ja ulkoiset muodot niin tekevätkin. Meidän todellisena tehtävänämme on tajuta tämä, saada yhteys toimivaksi, pitää sitten huolta yhteydestämme sisimpäämme, todelliseen olemukseemme. Ja ilmentää sitten tätä todellista olemustamme, rakkauttamme - ympärillemme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luopuminen, kiintyminen, kiinnittyminen, ahdistus, minuus, ydinolemus, rakkaus, kauneus

Oikeassa olemisen harha - Dogmit

Perjantai 12.10.2012 klo 22:51

Yksi suurimpia kärsimyksen, ristiriitojen ja erimielisyyksien aiheuttajia niin maailmanlaajuisesti kuin yksiönkin tasolla on oikeassa olemisen tarve ja pakko. Hitlerkin kuvitteli olevansa oikeassa ja tekevänsä suuren palveluksen arjalaiselle rodulle yrittäessään pitää sen mahdollisimman puhtaana muista roduista. Stalin puhdisti omaa kansaansa ja piti tekoaan oikeutettuna ja palveluksena isänmaalleen.

Mikä saa ihmisen toteuttamaan oikeaksi kuvittelemiaan asioita tuolla tavalla? Missä kohtaa niksahtaa ja pahasti, että ihminen pystyy oikeuttamaan itselleen kaikkea vastaavaa toimintaa tänä päivänäkin. Mitä tämä oikeassa olemisen harha tarkoittaa yksilötasolla, ihmisten välisissä suhteissa.

Uskonnoissa ja lahkoissa tämä näkyy hyvin selvästi. Oikeassa oleminen jakaa ihmisiä eri leireihin ja se saa pitämään itseään parempana ja oikeassa, ja toisia huonompina ja väärässä olevina. Tätä kautta taistelu on valmis ja ollaan hyvin herkästi jopa barrikadeilla. Mitä olisivatkaan uskovat ihmiset ilman epäuskoisia ihmisiä! Tässä taistelussa ei ole voittajia - on vain häviäjiä. Kun näin on miltä näytää, niin mikä tässä auttaisi?

Ehkä tässä auttaa se, että yrittää ymmärtää ihmismielen toimintaa. Ihmismieli erehtyy pitämään näkökantojaan ja mielipiteitään totuuksina kun se haluaa tietää, ymmärtää ja kontrolloida. Se toteaa: Näin se on, totuus on tämä, tämä on facta. Ihmisen olisi vihdoin alettava myöntämään ja ymmärtämään, että miten tahansa hän tulkitseekin omaa tai muiden elämää ja käyttäytymistä, kyse on vain näkökannasta, yhdestä mahdollisesta näkökannasta monien muiden joukossa. Ja että todellisuus on yksi yhteinen kokoanaisuus jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa, ja jossa mitään ei ole olemassa itsestään ja itsessään. Olisi syvästi tajuttava, että ajattelu pilkkoo todellisuuden, leikkaa sen siivuiksi, käsitepaloiksi.

Mikään ei ole saanut ihmiskunnalle enemmän kärsimystä kuin dogmit. Dogmit - niin uskonnolliset, poliittiset kuin tieteellisetkin saavat alkunsa siitä virheellisestä uskomuksesta, että ajatus voisi koteloida todellisuuden ja totuuden. Vikipedia määrittelee: dogmin opinkappaleeksi, uskonkappaleeksi. Filosofiassa se merkitsee todistamatta päteväksi katsottua lausetta. Kristinuskossa dogmi on uskon ydinkohtaa jonka katsotaan olevan pakollinen ko. uskonnon seuraajille. Dogimin katsotaan perustuvan asioihin joista on niin paljon näyttöä ettei sitä voida kiistää. Dogmin hylkäämisestä seuraa käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen ja henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen. Dogmin hylkääminen on harhaoppia eli kerettiläisyyttä ja voi johtaa uskon yhteisöstä erottamiseen. Näin Vikipedia määrittelee dogmin.

Kun em. dogmin määrittelyä tarkemmin tutkii, huomaa, että siinä ihmistä vaaditaan uskomaan ja luottamaan opinkappaleeseen, uskonkappaleeseen sen vuoksi, koska katsotaan siinä olevan niin paljon näyttöä, että sitä voidaan pitää totena. Huomaa - totena pitäminen on vasta uskomusta, ei uskoa. Uskomuksia on melkein yhtä paljon kuin on ihmisiäkin ja ne perustuvat milloin mihinkin ajatukseen, näkökantaan, mielipiteeseen, käsitykseen. Eivätkä uskomukset pidä ja päde koskaan tosipaikan tullen, koska alun alkaenkin uskomukset perustuvat ajatteluun, ajatuksiin, joka on häilyvää ja muuttuvaa kuin pilvet taivaalla - ne tulevat ja menevät. Tästä voi tehdä johtopäätöksen: Älä suhtaudu - niin toisten kuin omiinkaan ajatuksiisi kovin vakavasti.

Opinkappaleet ovat kautta aikain orjuuttaneet ihmisiä kaikkein eniten. Usko opinkappaleisiin petkutaa ihmisen antamaan periksi kiihkoilulle, fanaattisuudelle, taikauskoisuudelle ja suvaitsemattomuudelle sekä antautumaan mitä hirveimpiin  barbaarisiin julmuuksiin. Nykyinen kunnioitus viisautta ja totuutta kohtaan on vasta hiljalleen tapahtuvaa vapautumista dogmien orjuutuksesta ajattelun ja järkeilyn korkeammille tasoille. Tällä heräämisellä dogmien orjuutuksesta - ja oikeassa olemisen harhasta olisi jo kova kiire, ettei ihminen tuhoaisi koko planeettaa. Aseet siihen ovat jo olemassa.

1 kommentti . Avainsanat: harha, dogmit, fanaattisuus, kiihko, kärsimys, viisaus, totuus, suvaitsemattomuus

Kenen joukoissa seisot

Tiistai 9.10.2012 klo 13:18

- Ajatus tuli mieleeni, kun tänä aamuna ajattelin asiaa: Mitä tahansa juuri nyt ajattelenkin - virittäydyn kaikkien muiden ihmisten ajatusten ja tuntemusten tasoille, jotka ajattelevat samankaltaisia ja -tasoisia ajatuksia. Jos sinäkin ajattelet esimerkiksi rakkautta, ja sitä kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka ovat hyväntahtoisia ja rakastavat läheisiään ja muitakin ihmisiä, ja kuinka kevyt ja iloinen olo sinulla onkaan, sinä ikäänkuin automaattisesti ja aivan huomaamattasi virittäydyt myös kaikkien muiden ihmisten ajatusten ja tunteitten aaltopituudelle jotka ajattelevat ja tuntevat samoin.

Jos taas mielesi valtaa epäilykset ja pelko, lukkiudut kaikkien niiden ihmisten ajatuksiin ja tunnelmiin jotka elävät samanlaisella pelon tasolla. Huomaat kenties ajattelevasi ja miettiväsi kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat loukanneet ja pahoittaneet sinun mielesi. Panet aivan humaamattasi merkille myös ulkoympäristössäsi kaikki ne ihmiset jotka muistuttavat ajattelemiasi ihmisiä käyttäytymisellään. Saatat myös huomata, että kielteiset vihan ja koston ajatukset aivan huomaamattasi vain lisääntyvät mielessäsi. Ehkä et ollenkaan myönnä, että olisit jotenkin itse osallinen asiaan, vaan saatat syyttää mielessäsi tunteistasi kaikkia muita kuin itseäsi.

On ehkä hyvinkin hyödyllistä silloin tällöin kysyä itseltään: Kenen joukoissa seisoo eli, missä ´maailmassa´elää. On myös hyvä tajuta, että se, mitä juuri ajattelet luo yhteyttä sellaiseen ´maailmaan´ja tuntemuksiin jotka ovat ajatustesi ja tuntemustesi mukaisia. Ei ole ollenkaan sattumaa ne ihmiset, jotka ovat ympärilläsi. Ne kannattaa nähdä opettajinasi itsestäsi - siitä sisäisestä maailmastasi, mikä on sisäpuolellasi. Miksi olen tässä tilanteessa - on hyvä kysymys tässä kohtaa. Ellei pysty itse oivaltamaan sitä, on hyvä ottaa apuja vastaan sellaiselta joka voi valottaa asiaa moneltakin kannalta. Se saattaa säästää sinulta monta kehityksen vuotta - ja myös paljon rahaa, mielenrauhasta ja onnellisuudesta puhumattakaan.

Otsikon aiheella tarkotan myös sitä, kuinka erilaisissa ´maailmoissa´ ihmset elävätkään. Sitä ei välttämättä päälle päin näe, eikä voi erottaa. Mikä auttaisi erottamisessa? Ehkä se, millaisen vaikutuksen ja olon eri ihmisten seura ja läsnäolo ´tekevät´ itselle. Hyvä mittari ovat pienet lapset ja eläimet, varsinkin koirat. Ne ihmiset, joihin jopa aivan tuntemattomatkin koirat jo ensi tapaamisella viehättyvät - näissä ihmisissä on jotain salaperäistä ja kiehtovaa jota kannattaa tavoitella ja arvostaa. Heidän seurassaan  ihmisetkin viihtyvät erittäin hyvin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viihtyminen, seura, lapset, koirat, rakkaus

Kateus vie kalatkin vedestä

Sunnuntai 7.10.2012 klo 19:23

Kaikki tuntevat sanonnat: "Kateus  vie kalatkin vedestä", ja "Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista". Nämä kuvatavat hyvin kateuden ilmenemistä. Kuinka ajankohtaisia ja paikkansapitäviä ko. sanonnat edelleenkin ovat.

Mitä on kateus? En pyri nyt täydellisiin ja kaiken kattaviin määritelmiin, vaan kerron mitä minulle tulee tästä mieleen. Koetan valottaa kateutta uudelta ja kenties poikkeavaltakin näkökulmalta, en pelkästään sitä mitä on totuttu kateudesta ajattelemaan. Mielestäni kateus on jonkin puutetta kateellisella. Hän kokee ja kärsii jonkin puutteesta ja kuvittelee toisella olevan sitä mitä itseltään kokee puuttuvan. Tämä kärsimys sitten ilmenee hyvin monilla tavoilla - jopa halulla tuhota toisen omaa seurauksista välittämättä.

Kateus on hyvin primitiivinen reaktio siihen, kun näkee, kuulee tai kuvittelee toisella olevan joitain mitä itsellä ei ole. Kateus kertoo alkeellisuudesta, kehittymättömyydestä, sivistymättömyydestä ja on hyvin tuhoava käyttäytymismuoto nimenomaan kateelliselle itselleen - kuten sananalaskut yksinkertaisuudessaan sen ilmentävät.

Miksi on kateutta? Mielestäni siksi, että kateelliselta puuttuu yhteys omaan sisimpänsä runsauteen. Hän on täysin tietämätön oman sisimpänsä vauraudesta. Kukaan ei ole auttanut ihmistä tunnistamaan sisimpäänsä eikä hän itsekään ole kyennyt siihen yhteyttä luomaan. Sen seurauksena hän on joutunut samaistumaan mieleensä - egoonsa, joka on ihmisen varjominä, korvikeminä, käyttöminä. Ja kateus on vain egon sivutuote, sen monien puutteitten kokemisten joukossa.

Miten ihminen voisi ottaa kateuden ilmenemisen käyttövoimakseen? Esimerkiksi siten, että ajattelee aina kateuden ilmentyessä sen tarkoittavan sitä, että kysyy itseltään - mitä minulta nyt puuttuu. Tämän huomaaminen on aina kehityksen merkki, ja tämän seurauksena voisi alkaa heti miettimään sitä miten voisi alkaa suomaan itselleen kaikkea sitä mitä kokee tarvitsevansa ja jota ei koe itsellään olevan.

Olen sitä mieltä, että kateudesta on oikeastaan ihan turhaa edes puhua ellei sen ilmenemistä suhteuteta sen vastakohtaan eli runsauteen, varurauteen, siihen ihmisen olotilaan jossa ihminen ei koe minkään puutetta sisimmässäänkään. ( Puhun nyt lähinnä vain sisäisistä tiloista, en ulkoisista, aineellisista puutteista).

Kun katsoo mitä kateudesta kirjoitetaan, esim. Vikipedia, siellä kerrotaan lähinnä vain kateuden ilmenemisestä. Eli siitä miten se ilmenee ihmisen mielessä ja tunteissa ja sitä kautta ympäristössä ja yhteiskunnassa laajemminkin. Juuri missään ei kerrota eikä auteta ihmistä siinä miten hän voisi alkaa kokea runsautta elämässään. Näin hän voisi vapautua kateudestaan joka syö ihmistä sisältäpäin ja tuhoaa tätä kautta jopa ihmisen terveyttäkin hyvin salakavalalla tavalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kateus, runsaus, vauraus, puute, viha, kosto

Luonko uutta vai koetanko uudistaa vanhaa

Keskiviikko 26.9.2012 klo 19:25

Luonko uutta vai koetanko uudistaa vanhaa? Tämä ajatus tuli mieleeni, kun eilen katsoin Huomenta Suomen lähetyksessä tullutta juttua: media myllerryksessä. Siinä oli vierailijana alan yliopistoprosessori ja luova yrittäjä Saku Tuominen. He keskustelivat siitä mihin media menee kun koko ajan tulee uutta ja uudenlaista luomista ja ilmentämistä. He käsittelivät myös mm. blogeja ja niiden merkitystä, joita ihmiset työstävät ja tuovat julki hyvin monilta aloilta usein suurenkin punnertamisen tuloksena.

Näki melkoisen selvästi miten alan asiantuntijat erottuivat maailmankuvissaan. Alan professori selitti vanhalla tavalla mitä nyt tapahtuu mediakentässä ja koetti sovittaa uutta vanhan maailmankuvan mukaiseen  ajatteluun. Saku Tuominen erottui siinä, kun hän kertoi, että tänä päivänä tulee valtavan paljon uutta ja hienoa ja hyvää journalismia, bloggaamista ja youtube kuvauksia joissa ilmennetään asioita aivan uusilla tavoilla. Ihmiset tekevät innoissaan ja luovat uutta ja useinkin ilman palkkaa - pelkän uuden luomisen innoittamisen johdosta.

Juuri nämä ajatukset ja tuntemukset ovat minullakin usein mielessäni kun mietin mistä kirjoittaisin seuraavaksi pohtien pitkäänkin ennen kuin tuon sen julki. Vaikeudeksi olen kokenut vain sen, miten ilmentää uusia ajatuksia ja näkökulmia ja että ne olisivat mahdollisimman monelle ymmärrettäviä. Tekisi mieli kirjoittaa aivan uudella tavalla ja uusilla termeillä uusista asioista. Mutta niitä ei ehkä ymmärretä jos niitä katsotaan ´vanhan maailman´ näkökulmasta. Tässä kohdin olenkin sitten monesti tehnyt kompromissejä koettaen selittää asiaa ehkä liikaakin.

Mielestäni elämme aikaa jolloin uutta paljastuu koko ajan huimaavalla vanhdilla samalla kun vanhat rakenteet koettavat pitää puoliaan tässä myllerryksessä. Kun ihminen koettaa uudistaa vanhaa, hän kokee asiat useinkin taisteluna ja kovana ponnisteluna. Ei huomata ja ymmärretä sitä, että vanha kuolee ja häviää rakastettaessa uutta. Uskomukset ovatkin usein suurimpina esteinä joka jarruttaa kehitystä.

Jos ihminen ei ole toiminnoissaan hyväksymisen, nauttimisen tai innostuksen tilassa - ei aikaakaan kun hän huomaa luovansa kärsimystä sekä itselleen että muille. Tämä on sitä vanhan egokeskeisen maailmankuvan mukaisen elämisen tulosta.

Joku on sanonut, että käynnissä on jo kolmas maailmansota jota käydään ihmisten mielistä ja sieluista. Itse tunnustaudun uusien, kevyempien, ehyempien ja positiivisimpien ajatusten ja rakenteiden kannattajaksi. Tämän huomaa helpostikin blogini aiheista ja niiden sisällöistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, luominen, you tube, innostuminen, nauttiminen, hyväksyminen

Älä leiki tulella

Perjantai 21.9.2012 klo 19:15

Älä leiki tulella - ajatus tuli mieleeni, kun olen seurannut hyvin läheltä ihmisen ajattelun ja mielen liikkeitä ja siitä aiheutuvia, hyvinkin monenlaisia seuraamuksia. Mieleeni tuli myös mm. alkoholistit ja ne jotka sanovat, että ´vain yksi ryyppy ja se on sitten menoa taas´ - toisille kaksi, kolme viikkoa, joillekin jopa vuosia. Kun he eivät ota ensimmäistäkään ryyppyä, he pysyvät kuivilla.

Tämä samantapainen näytelmä näytellään hyvinkin monien ihmisten mielissä vaikka he eivät ns. alkoholisteja olisikaan. Tarkoitan ihmisen mieltä - egoa ja sen logiikkaa toiminnoissaan. Kun ihminen on täysin samaistunut omiin ajatuksiinsa, eli on yhtä kuin omat ajatuksensa - hänen mielialansa ja tunneilmastonsa heittelehtii täysin sen mukaan mikä ajatus ja ärsyke sattuu seuraavaksi tulemaan mieleen. Hänessä ei ole vielä aktivoitunut ollenkaan nk. syvempää olemuspuolta joka mahdollistaisi edes jossain määrin valita ajatuksiaan ja tunteitaan. Sanotaan, että tällainen ihminen vain reagoi kaikkeen. Jokainen tuntee varmaankin tällaisia ihmisiä ympärillään enemmän tai vähemmän.

Edellä kuvaamaani elämisentapaa pidetään aivan normaalina toimintona ja tämä on hyvin yleistä ja hyvin laajalle levinnyttä. Hyvin harvassa ovat ne ihmiset jotka näkevät tuossa mitään kummallista. Kenties ihmetellään toisinaan, että miksi riitoja on niin paljon ihmisten elämässä, kenties omassakin elämänpiirissä.

Olen tullut sellaiseen tulokseen, että oikeastaan vain kärsimys pakottaa ihmisen pysähtymään ja kysymään itseltään missä vika kun elämä ei tunnu kivalta. Tällä tavalla kärsimys on suuri opettaja ja suunnan viitoittaja ihmselle, jos vain ihminen kuuntelisi omia tuntemuksiaan ja mielenliikkeitään - ennen kuin ne luovat kriisin. Tässä kohtaa tuli tämä  älä leiki tulella -ajatus mieleeni. Se, että me voisimme kiinnittää elämässämme ja ihmissuhteissamme huomiota epätyydyttäviin asioihin jo ennen kuin ne luovat kriisin. Ellemme kiinnitä, niin sitten alkaakin jossain vaiheessa roihuamaan oikein kunnolla.

Voisi jopa ajatella, että alkoholistinen mielentila tuhoaa ensisijaisesti ihmisen omaa fyysistä ruumistaan ja on ns.pienempi paha - kuin ihmiset, jotka ovat täysin oman egonsa vallassa ( mm. narsistiset luonnehäiriöiset ym.). Ego/ minäkeskeinen ihminen pyrkii tuhoamaan ensin ympäristössään olevat ja lopuksi sitten vielä itsensä - tavalla tai toisella. Ei hyvä!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkoholisti, ego, kärsimys, kriisi, narsisti

Mitä viisaus on

Sunnuntai 16.9.2012 klo 14:04

Näissä kirjoituksissani aina silloin tällöin puhun viisaudesta -  nimenomaan kokemuksellisesta viisaudesta. Ajattelen, että on ehkä hyvä yrittää vähän selventää ja selkeyttää mitä minä ymmärrän viisaudella. Eräässä kirjoituksessani nimenomaan mainitsin, että kokemukellinen viisaus ei tällä hetkellä ole kovinkaan suosittua ja siitä puhutaan myös melkoisen vähän. Luulen, että hyvin monille tulee mieleen otsikosta: ´vanhuus ja viisaus´, kuten Jumalasta - ´vanha valkopartainen ukko pilven reunalla´.

On viisautta oppia ymmärtämään mikä mieli on ja miten se toimii. Mieli on ennen kaikkea mahtava oppimisen väline. Se haluaa koko ajan oppia lisää ja lisää eikä se tunnu koskaan tyydyttyvän. Jos ihminen samaistuu pelkästään mieleen, hän ei koe koskaan täyttymystä eikä voi olla pitkään tyytyväinen. Samaistuessaan syvempään olemuspuoleensa, sieluunsa, hän voi kokea syvempää rauhaa ja tyytyväisyyttä. Viisaus auttaa ihmistä tuntemaan mikä tulee hänen alemmalta minuudeltaan ja mikä taas tulee hänen korkeammalta olemuspuoleltaan.

Viisaus kumpuaa aina sydämestä. Viisas sydän tuntee myötätuntoa lähimmäisiään kohtaan. Se iloitsee ennemminkin muiden onnistumisesta kuin omasta erinomaisuudestaan. On viisautta ymmärtää elämässä ilmenevät haasteet ja vaikeudet kasvun mahdollisuuksiksi.Myötätunto saa ihmisen tarkastelemaan jopa onnettomuutena pitämäänsä asiaa ymmärryksen valossa ja auttaa hyväksymään tosiasiat.

Viisaus on kykyä olla tietoinen ympäristönsä tapahtumista ja kykyä toimia myötätuntoisesti. Se on kykyä nähdä ja tuntea mikä on tärkeää oman elämän kannalta ja mikä ei. Se on kykyä nähdä mikä hajottaa ja mikä eheyttää omaa ja muidenkin elämää. On viisautta kyetä erottamaan mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja mihin taas ei.

Viisas uskaltaa olla rohkea, uskaltaa kunnella omaa sisintään ja toimia sen pohjalta omassa elämässään. Viisas ei koskaan voi olla ´se mukava kaveri´, joka aina pyydettäessä auttaa ja koettaa tyrkätä toista eteenpäin. Viisas ymmärtää milloin toista kannattaa auttaa ja milloin ei. Viisas tietää, että ihmiset luovat omat elämänkokemuksensa aina oppiakseen ja kehittyäkseen. Vaatii viisautta ja tahdikkuutta osata tietää ja ymmärtää milloin ja minkä verran kannattaa auttaa ja milloin kannattaa kieltäytyä avun antamisesta.

Mielestäni viisaus, kokemuksellinen  viisaus liittyy aina elämässä koettuihin asioihin. Ensin on elettävä - vasta sitten voi tarkastella elettyä elämäänsä. Viisaus ja ymmärrys voivat kehittyä  vain tosiasioitten ja todellisuuden kohtaamisen kautta ja avulla. Mitä enemmän ihmisellä on elämässään koettua ja siitä opittua viisautta ja ymmärrystä, sitä vähemmän hän on muun tiedon ja muiden ihmisten käsitysten armoilla. Ja toisin päin: Mitä vähemmän  ihmisellä on elämänkokemuksen tuomaa viisautta ja ymmärrystä - sitä enemmän uskomukset, tieto, teoriat, opit, ´kirjaviisaus´ja auktoriteettien uskotukset ja käsitykset vaikuttavat tällaiseen ihmiseen. Viisautta on ymmärtää kokemuksen arvo ja merkitys ihmiselämässä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ymmärrys, viisaus, myötätunto, kokemus, sydän

Miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa?

Maanantai 10.9.2012 klo 18:10

Terapia/ työnohjauskeskusteluissa olen huomannut, että vallalla on edelleen hyvin paljon vanhentuneita käsityksiä siitä, mitä ihminen ajattelee itsestään. Ihminen pelkää kaikista eniten sitä, että on tulossa ´hulluksi´. Avun hakeminen monta kertaa viivästyy näiden olettamuksien takia.

Yksi suurimmista esteistä avun hakemiseen on ihmisen olettamus siitä ettei hän osaa puhua vaikeaksi kokemastaan asiasta oikein mitään. Hän saattaa tuntea, ettei hän edes tiedä mikä häntä vaivaa. Hänellä on vain epämääräinen paha olo johon ei näytä mikään auttavan eikä tuovan helpotusta. Varsinkin miehillä tämä on yleisempää. Monille tulee yllätyksenä ( varsinkin pariterapiassa) se, että voi osallistua keskusteluun vain tarkkailijana - tarvitsematta puhua oikestaan paljon mitään, ja silläkin tavalla saada arvokasta tietoa ongelmastaan ja elämäntilanteestaan. Tässä terapeutilla on vastuu keskustelun ohjaamisesta ja ylläpitämisestä. 

On olemassa monia terapiamuotoja. Joissakin terapiamuodoissa odotetaan asiakkaan kertovan omista ongelmistaan ja terapeutti on etupäässä hiljaa. Tällä hetkellä yhdeksi parhaimmista ja tuloksia tuottavimmasta  terapiamuodoista on todettu kognitiivinen terapia. Siinä ihmistä autetaan näkemään vääristyneet ajatuskuvionsa ja niistä seuraavat olettamukset. Terapia korjaa näitä vääristyneitä kuvioita.

Edelleen on vallalla sellaista vanhaa kaikua menneisyydestä jossa ihminen kokee, että hän on jotenkin vinksahtanut tai päästään vialla, jos hän joutuu hakemaan apua vaikka kokisikin tarvetta siihen. Tässä miehet jälleen kunnostautuvat enemmän kuin naiset. Paljon on vielä vallalla käsitystä, jossa avun pyytäminen koetaan heikkouden merkiksi. Tässä nuorempi sukupolvi ei enää ole niin paljon vanhojen kasvatusrasitteiden alla kuin mitä ovat esim. oman sukupolveni ihmiset. Tämän päivän nuoret miehetkin ymmärtävät ja pitävät luonnollisena sitä, että itseä kannattaa huoltaa ja pitää kunnossa - aivan samalla tavoin kuin he vaihtavat autoon öljytkin säännöllisin väliajoin, jotta se pysyisi toimintakuntoisena.

Pelätään myös hyvin paljon sitä, että terapiakäynneistä jää merkintöjä terapeutin/ yhteiskunnan ylläpitämien laitosten kirjoihin ja kansioihin, joka aiheuttaa leimautumisen pelkoa. Kuitenkin niin kunnallisen kuin yksityisen puolenkin terapeutteja koskee laki vaitiolovelvollisuudesta.

Olen nähnyt suuren muutoksen mielenterveysalalla. Olen ollut toimittamssa 1970 luvulla poliisina ihmisiä käsiraudoissa piirimielisairaalaan. Tänä päivänä mielenterveysongelmaiset hakeutuvat vapaaehtoiseti hoitoon ajoissa.Ihmiselle on todella suuri onni ja osoitus hänen  mielensä herkkyydestä ja terveydestä  -  osata tunnistaa omat tarpeensa, ja osata myös pitää niistä todella hyvää huolta.

                                 

1 kommentti . Avainsanat: mielenterveys, pariterapia, työnohjaus, luottamus

Maailma muuttuu Eskoseni

Torstai 6.9.2012 klo 14:13

- Ajatus tuli mieleeni, kun kuuntelin pari päivää sitten Ylen aamu-uutisissa julkistettua tutkimusta asiantuntijuudesta. Siinä yliopiston tutkija totesi, että nk. asiantuntijuuden perusteet ovat muuttuneet viime vuosina ja vuosikymmenenä: Tänä päivänä kuka tahansa voi nimittää itseänsä asiantuntijaksi. Tutkija mainitsi  esimerkkinä tv:ssä ja netissäkin olevat ruokaohjelmat ym. vastaavanlaiset nykyvirtauksiin kuuluvat hyvinkin suositut aiheet.

Hän kertoi vielä, että aiemmin asiantuntijuus perustui enemmän tutkintoihin, tieteellisiin tutkimustuloksiin ja auktoriteetteihin. Tänään ei näin välttämättä enää ole. Hän sanoi myös, että useinkin toimittajien on vaikea kyetä nopeasti tarkistamaan, pitävätkö paikkansa näitten uusien asiantuntijoitten sanomiset ja väittämät. Miten ne yleensäkään voidaan todentaa todeksi.

Tätä teemaa olen itsekin sivunnut aiemmin ilmestyneissä blogeissani - varsinkin seuraavissa: Kokemuksen merkitys ihmiselämässä, Todellinen johtajuus, Keneen sinä luotat ja Mikä sinulle on totta. Niistä selviää mielestäni aika hyvin se, mihin minä perustan nk. asiantuntijuuden, mikä on minun viitekehykseni ja ´taustateoriani´. Tällainen asintuntijuus ei vain ole vielä kovin paljon vallalla maailmassa, eikä kovin suosittuakaan. Miksiköhän? Ehkä juuri siksi, että peräänkuuluttamani asiantuntijuus on kovin vaikeaa lajia.

Miksi se on vaikeaa lajia? Siksi, että se vaatii omakohtaista kokemusta. Sellaista saa vain elämällä, kokemalla ja ymmärtämällä kokemaansa. Tällaisen hankkiminen on - sanoisinko - kovaa työtä. Varsinkin, kun se sivuaa omassa sisimmässä tapahtuvaa liikehdintää. Ympärillä oleva yhteiskunta ei millään lailla vielä tue, ei kykene tukemaan ihmisiä tällaisissa asiossa. Omakohtaisen kokemuksen tuoma viisaus ja ymmärrys on vielä kovin aliarvostettua yhteiskunnassamme. Tällöin ihminen jää useinkin yksin omassa, hyvinkin tärkeässä asiassaan.

Meillä täällä Suomessa ja maailmamallakin yhteiskunta on ennennäkemättömässä murroksessa. Muutoksia tapahtuu hyvinkin nopeaa tahtia. Valtarakenteet murtuvat ja uusia kehkeytyy koko ajan. Sanotaan, että kukaan ei tiedä mitä tapahtuu vain muutaman vuoden kuluttua, varsinkin talouselämässä. Samoin on uskontojen maailmassa. Vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät enää luota tämän alan ´aukotriteetteihin´,  vaikka haluavat kuulua vielä ko. instituutioihin. Miksi?  Ehkäpä siksi, että kenties hekään eivät osaa enää neuvoa ja lohduttaa ihmisiä heidän todellisessa, varsinkin hengellisessä hädässään.

Nyt tullaan - alueelle, joka minua kiinnostaa kaikkein eniten. Se on hengellisyys: Mitä on todellinen hengellisyys, elävä hengellisyys - sellainen hengellisyys, joka voidaan myös elää todeksi, eikä vain koettaa yrittää mukauttaa omaa elämäänsä vuosituhansia vanhoihin teologisiin kaavoihin.  Ehkä juuri tästä aiheesta tulen kirjoittamaan tulevissa blogeissani enemmän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: murros, asiantuntijuus, kokemus, hengellisyys, valta

Vanhemmat kirjoitukset »