Yhteystiedot

Matti Hökkä
90500 OULU
p. 0400 583912
matti.hokka
@mail.suomi.net

Uusimmat kirjoitukset

Suurin pelkomme

Sunnuntai 9.6.2013 klo 14:37

Olen pannut merkille, että me ihmiset pyrimme säilyttämään kaiken sen mistä pidämme ja mihin kiinnymme. Haluamme säilyttää rakkaat tavaramme, terveytemme, nuoruutemme, nautintomme, rakastettumme, onnemme jne.

Sitten me haluamme torjua kaiken sen mistä emme pidä; vanhenemisen, sairaudet, yksinäisyyden, kurjuuden jne. Huomaamme tarkertuvamme asioihin jotka ovat jokatapauksesa katoavaisia. Tämä takertuminen aiheuttaa suurta kärsimystä ja ahdistusta.

Jotta voisimme kokea todellista vapautta on hyvä tutkia mielemme toimintaa tässä ja nyt ja huomata se, että viime kädessä me pelkäämme menettävämme kaiken sen, mistä pidämme ja mihin takerrumme. Viime kädessä me pelkäämme menettävämme kaiken edellä mainitun - jopa koko elämän, eli suurin pelkomme on kuoleman pelko.

Kun ihminen menettää itselleenn mieleisensä asian tai ihmisen, hän alkaa useinkin etsiä niitä uudestaan toivoen saavansa tilalle vielä parempaa jota ei enää menettäisi. Kun ihmiselle tulee ikää ja hän kypsyy - toivottavasti, hän alkaa tajuta vähitellen, miten turhaa on tarkertua kaikkeen sellaiseen minkä varmasti menettää, tulee menettämään.

Tämä haluaminen - saaminen ja sitten menettäminen, kun tämä toistuu riittävän usein, tämä pettymys kypsyttää mieltä ja lisää halukkuutta ja rohkeutta nähdä totuus, joka useinkin voi näyttäytyä aluksi tylynä ja kovanakin hyväksyä.

Totuushan on, että me kaikki menetämme nuoruutemme, terveytemme, rakastettumme, nautintomme, jopa ymmärryksemme ja lopulta koko kehommekin. Menetämme kaiken näkyvän. Vaikka tiedämme tämän olevan totta, syvällä sisimmässämme elää viimeiseen asti toive - jospa se ei kuitenkaan koske minua, muita kyllä.

Nyt tulemme tärkeään kohtaan. Jos vain sallisimme ja uskaltaisimme itsemme hetkenkään kokea, millaista on menettää kaikki, todella kaikki, saattaisimme tämän seurauksena kyetä oivaltamaan mitä jää, mikä on aina ollut meillä ja jota ei edes voi menettää. Mutta mielemme, egomme on ovela. Se haluaa pitää meidät otteessaan, pelossaan. Se ei halua, että me kohtaisimme pelkomme. Mieli haluaa säilyttää olemassaolonsa ja siinä se onnistuu jos meissä on vähänkään pelkoa ja kärsimystä. Voisi sanoa, että mieli on jopa kehittänyt pelon, jotta se säilyttäisi olemassaolonsa ja valtansa.

Tästä edellä mainitusta mielestäni suuri Opettajamme puhui, kun hän sanoi jotenkin näin: " Se joka kadottaa, menettää elämänsä ( on valmis kohtaamaan pelkonsa ja luopumaan epätodesta elämästään, harhoistaan ) - löytää, saa sen". Todellisen elämän, kokemuksen todellista elämästä. Sinun ei tarvitse uskoa tätä. Testaa, onko tämä totta, vai puhunko mielestäsi aivan hulluja!

1 kommentti . Avainsanat: kärsimys, pelko, antautuminen, tiedostaminen, oivaltaminen

"Ja iltapäivällä iski levottomuus"

Keskiviikko 8.5.2013 klo 13:17

" Ja iltapäivällä iski levottomuus" - ajatus tuli mieleeni kun mietin mitä rauhattomuus, levottomuus oikein on. ( Otsikon niminen kirja, romaani on olemassa - en kylläkään ole lukenut sitä). Levottomuus saattaa iskeä kuin tyhjästä. Usein saa miettiä pitkäänkin ennenkuin tavoittaa sen synnyn alkujuuret On jo edistystä se, että tunnistaa oman levottomuutensa ja kykenee jo siinä vaiheessa pysähtymään ja kysymään, että mistä tässä nyt on oikein kysymys. Monethan tässä vaiheessa vain lisäävät kaasua omaan koneistoonsa, eli jatkavat esim. touhuamista jotta saisivat epämiellyttävän olon häviämään itsestään. Tietoisuutensa tukahduttamisestahan siinä on kysymys.

Elämämme koostuu aina alun alkaen pienistä asioista joita tehdään ja joista huolehditaan. Monet kuvittelevat mielessään suuria asioita eivätä huomaa, että suuruuden perusta on tämän hetken pienten asioitten kunnioittamisessa. Tämä hetki on siinä mielessä pieni siksikin, että se on yksinkertainen. Tähän hetkeen kätkeytyy kuitenkin suuri voima, mutta tätä voimaa me emme useinkaan tavoita. Miksi? Mm. siksi, että me emme sitoudu juuri nyt vallitsevaan hetkeen.

Eräs suuri hengellinen opettaja on sanonut: " Isä on minussa ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään." Toiset sanovat, että ihmisessä oleva viisaampi äly voi johtaa heitä ja heidän olisi hyvä saada yhteys tähän viisaampaan älyyn. Silloin kaikki menee hyvin ja heillä on rauhallinen ja levollinen olo. Mikä sitten erottaa ihmisen tästä viisaammasta, rauhallisesta ja selkeästä olosta, ja miksi?

Erottamisen tekevät levottomuus, stressi ja kaikenlainen kielteisyys jotka ovat saaneet vallan tietoisuudessamme. Mitä on stressi? Lyhyesti - vastustamista, kaiken olevan vastustamista. Et hyväksy sitä mikä on, vaan vastustat vallitsevaa hetkeä - ajatustoiminnalla. Tunnet olevasi jälleen ihan yksin maailmassa ja taistelevasi jotakin vastaan, tai yrittäväsi saavuttaa jotakin.

Miksi levottomuus ja stressi nousivat esiin? Siksi, että käänsit selkäsi tälle hetkelle. Miksi teit niin?  Siksi että oletit jonkin muun olevan tärkeämpää. Unohdit pysyä tässä hetkessä. Lipesit läsnä olevasta hetkestä ja niin helvetti on vallannut hetkessä mielesi. Ajattele: Yksi pieni virhe, yksi pieni unohdus ja niin kärsimys on saanut vallan tietoisuudessasi. Mitä tästä opimme?  Palaa aina nykyhetkeen, kun huomaat olevasi ajatuksissasi menneissä tai tulevaisuuden huolia murehtimassa. Todellisuudessa tulevaisuuskin tulee eteemme aina tässä ja nyt hetkenä.

1 kommentti . Avainsanat: stressi, levottomuus, länsnäolo, hyväksyminen, kärsimys

"Onnea onkimassa"

Tiistai 20.11.2012 klo 17:08

Fst tv kanavalla on menossa ruotsalainen sarja jonka nimi on: "Onnea onkimassa". Tästä tuli mieleeni ajatus, että me kaikkihan olemme tavallamme etsimässä onnea ja tahtoisimme kokea onnen meille sopivammalla tavalla ja sopivammassa muodossa. Kukin juuri sillä tavalla mikä itselle parhaimmalta tuntuu ja sopii. Miksiköhän se monelta vain jää lähtötasolle, etsinnän tasolle - ilman kokemusta täyttymyksen tunteesta.

Kun sanomme, että etsimme jotain, samalla kerromme itsellemme ja muille, että meiltä puuttuu jotain. Että sitten olisimme onnellisia kun saisimme etsimämme ja haluamamme. Suurin osa ihmisistä jäsentää vielä asian niin, etää tämä puuttuva osio on itsemme ulkopuolella. Eli sen antaa ihmiselle joko raha tai muu aineellinen vauraus tai sitten Jumala henkisessä mielessä. Tämä kertoo siitä, että olemme samaistuneet omiin ajatuksiimme ja käsityksiimme ja tunnustamme tällä sen, että ihmisen todellinen olemus on heikko, vaillinainen ja puutteellinen.

Nykyään on jo yhä enemmän ihmisiä, jotka tunnistavat sen, että ´puuttuva osio´ on kyllä ihmisessä itsessään, mutta hän ei saa sitä jostain syystä käyttöönsä. Tällöin hän ei ole paljoakaan paremmassa asemassa kun ne, jotka eivät edes tätä tunnista. Siitä huolimatta kannattaa onnistella itseään ja antaa itselleen tunnustusta siitä, että on lähtenyt takaisin itsensä löytämisen tielle. Ihmisen osaan vain kuuluu tässä kehityksen vaiheessa opetella sietämään epävarmuutta, tuskaa ja ahdistusta, kuin myös sitten nauttimaan löytämisen ja haltioitumisen tuottamasta ilosta.

Tässä vaiheessa askel eteenpäin on monella hankkia lisää tietoa. Moni ahmii ja ahmii lisää tietoja ja taitoja ja kuvittelee, että tämä auttaa onnen etsinnässä ja toisi turvaa omaan elämään. Pelko saa aivomme keskittymään paljolti juuri tiedonkeruuseen. Hän huomaa kuitenkin aika pian, että vaikka hankkisi kuinka paljon tietoa, tulee yhä uusia tiedon tarpeita ja onni tuntuu koko ajan vain pakevan edeltä. Tuntuu kuin ajaisi takaa virvatulta ja täyttymyksen tunne jää edelleenkin saamatta ja kokematta.

Kun mikään ei tunnu auttavan, jää jäljelle mahdollisuus ja tilaisuus pysähtyä ja antautua kaiken edessä. En tarkoita, että löisi kaiken läskiksi ja lopettaisi kaiken siihen, vaan aktiivista antautumista, suostumista totaalisesti pysähtymään kaiken edessä ja katsomaan mitä sitten tapahtuu. Sanoisin, että tämä on rohkein teko ihmiselle ja vasta monien koettelemusten ja kärsimysten kautta ihminen saattaa antautua. Se, että suostuu pysähtymään, pysäyttämään ja hiljentämään mielensä on se tie jota käydä - vaan kuka suostuu tähän. Tässä on taas yksi elämän paradokseista: Me pakenemme, kartamme ja välttelemme kaikkea sitä (pysähtymistä, hiljentymistä), mikä toisi sen, mitä me kaikkein kiihkeimme kaipaamme,( rauhaa). Eikö olekin kummallista!

1 kommentti . Avainsanat: onni, tieto, oppiminen, rohkeus, kärsimys, antautuminen

Oikeassa olemisen harha - Dogmit

Perjantai 12.10.2012 klo 22:51

Yksi suurimpia kärsimyksen, ristiriitojen ja erimielisyyksien aiheuttajia niin maailmanlaajuisesti kuin yksiönkin tasolla on oikeassa olemisen tarve ja pakko. Hitlerkin kuvitteli olevansa oikeassa ja tekevänsä suuren palveluksen arjalaiselle rodulle yrittäessään pitää sen mahdollisimman puhtaana muista roduista. Stalin puhdisti omaa kansaansa ja piti tekoaan oikeutettuna ja palveluksena isänmaalleen.

Mikä saa ihmisen toteuttamaan oikeaksi kuvittelemiaan asioita tuolla tavalla? Missä kohtaa niksahtaa ja pahasti, että ihminen pystyy oikeuttamaan itselleen kaikkea vastaavaa toimintaa tänä päivänäkin. Mitä tämä oikeassa olemisen harha tarkoittaa yksilötasolla, ihmisten välisissä suhteissa.

Uskonnoissa ja lahkoissa tämä näkyy hyvin selvästi. Oikeassa oleminen jakaa ihmisiä eri leireihin ja se saa pitämään itseään parempana ja oikeassa, ja toisia huonompina ja väärässä olevina. Tätä kautta taistelu on valmis ja ollaan hyvin herkästi jopa barrikadeilla. Mitä olisivatkaan uskovat ihmiset ilman epäuskoisia ihmisiä! Tässä taistelussa ei ole voittajia - on vain häviäjiä. Kun näin on miltä näytää, niin mikä tässä auttaisi?

Ehkä tässä auttaa se, että yrittää ymmärtää ihmismielen toimintaa. Ihmismieli erehtyy pitämään näkökantojaan ja mielipiteitään totuuksina kun se haluaa tietää, ymmärtää ja kontrolloida. Se toteaa: Näin se on, totuus on tämä, tämä on facta. Ihmisen olisi vihdoin alettava myöntämään ja ymmärtämään, että miten tahansa hän tulkitseekin omaa tai muiden elämää ja käyttäytymistä, kyse on vain näkökannasta, yhdestä mahdollisesta näkökannasta monien muiden joukossa. Ja että todellisuus on yksi yhteinen kokoanaisuus jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa, ja jossa mitään ei ole olemassa itsestään ja itsessään. Olisi syvästi tajuttava, että ajattelu pilkkoo todellisuuden, leikkaa sen siivuiksi, käsitepaloiksi.

Mikään ei ole saanut ihmiskunnalle enemmän kärsimystä kuin dogmit. Dogmit - niin uskonnolliset, poliittiset kuin tieteellisetkin saavat alkunsa siitä virheellisestä uskomuksesta, että ajatus voisi koteloida todellisuuden ja totuuden. Vikipedia määrittelee: dogmin opinkappaleeksi, uskonkappaleeksi. Filosofiassa se merkitsee todistamatta päteväksi katsottua lausetta. Kristinuskossa dogmi on uskon ydinkohtaa jonka katsotaan olevan pakollinen ko. uskonnon seuraajille. Dogimin katsotaan perustuvan asioihin joista on niin paljon näyttöä ettei sitä voida kiistää. Dogmin hylkäämisestä seuraa käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen ja henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen. Dogmin hylkääminen on harhaoppia eli kerettiläisyyttä ja voi johtaa uskon yhteisöstä erottamiseen. Näin Vikipedia määrittelee dogmin.

Kun em. dogmin määrittelyä tarkemmin tutkii, huomaa, että siinä ihmistä vaaditaan uskomaan ja luottamaan opinkappaleeseen, uskonkappaleeseen sen vuoksi, koska katsotaan siinä olevan niin paljon näyttöä, että sitä voidaan pitää totena. Huomaa - totena pitäminen on vasta uskomusta, ei uskoa. Uskomuksia on melkein yhtä paljon kuin on ihmisiäkin ja ne perustuvat milloin mihinkin ajatukseen, näkökantaan, mielipiteeseen, käsitykseen. Eivätkä uskomukset pidä ja päde koskaan tosipaikan tullen, koska alun alkaenkin uskomukset perustuvat ajatteluun, ajatuksiin, joka on häilyvää ja muuttuvaa kuin pilvet taivaalla - ne tulevat ja menevät. Tästä voi tehdä johtopäätöksen: Älä suhtaudu - niin toisten kuin omiinkaan ajatuksiisi kovin vakavasti.

Opinkappaleet ovat kautta aikain orjuuttaneet ihmisiä kaikkein eniten. Usko opinkappaleisiin petkutaa ihmisen antamaan periksi kiihkoilulle, fanaattisuudelle, taikauskoisuudelle ja suvaitsemattomuudelle sekä antautumaan mitä hirveimpiin  barbaarisiin julmuuksiin. Nykyinen kunnioitus viisautta ja totuutta kohtaan on vasta hiljalleen tapahtuvaa vapautumista dogmien orjuutuksesta ajattelun ja järkeilyn korkeammille tasoille. Tällä heräämisellä dogmien orjuutuksesta - ja oikeassa olemisen harhasta olisi jo kova kiire, ettei ihminen tuhoaisi koko planeettaa. Aseet siihen ovat jo olemassa.

1 kommentti . Avainsanat: harha, dogmit, fanaattisuus, kiihko, kärsimys, viisaus, totuus, suvaitsemattomuus

Älä leiki tulella

Perjantai 21.9.2012 klo 19:15

Älä leiki tulella - ajatus tuli mieleeni, kun olen seurannut hyvin läheltä ihmisen ajattelun ja mielen liikkeitä ja siitä aiheutuvia, hyvinkin monenlaisia seuraamuksia. Mieleeni tuli myös mm. alkoholistit ja ne jotka sanovat, että ´vain yksi ryyppy ja se on sitten menoa taas´ - toisille kaksi, kolme viikkoa, joillekin jopa vuosia. Kun he eivät ota ensimmäistäkään ryyppyä, he pysyvät kuivilla.

Tämä samantapainen näytelmä näytellään hyvinkin monien ihmisten mielissä vaikka he eivät ns. alkoholisteja olisikaan. Tarkoitan ihmisen mieltä - egoa ja sen logiikkaa toiminnoissaan. Kun ihminen on täysin samaistunut omiin ajatuksiinsa, eli on yhtä kuin omat ajatuksensa - hänen mielialansa ja tunneilmastonsa heittelehtii täysin sen mukaan mikä ajatus ja ärsyke sattuu seuraavaksi tulemaan mieleen. Hänessä ei ole vielä aktivoitunut ollenkaan nk. syvempää olemuspuolta joka mahdollistaisi edes jossain määrin valita ajatuksiaan ja tunteitaan. Sanotaan, että tällainen ihminen vain reagoi kaikkeen. Jokainen tuntee varmaankin tällaisia ihmisiä ympärillään enemmän tai vähemmän.

Edellä kuvaamaani elämisentapaa pidetään aivan normaalina toimintona ja tämä on hyvin yleistä ja hyvin laajalle levinnyttä. Hyvin harvassa ovat ne ihmiset jotka näkevät tuossa mitään kummallista. Kenties ihmetellään toisinaan, että miksi riitoja on niin paljon ihmisten elämässä, kenties omassakin elämänpiirissä.

Olen tullut sellaiseen tulokseen, että oikeastaan vain kärsimys pakottaa ihmisen pysähtymään ja kysymään itseltään missä vika kun elämä ei tunnu kivalta. Tällä tavalla kärsimys on suuri opettaja ja suunnan viitoittaja ihmselle, jos vain ihminen kuuntelisi omia tuntemuksiaan ja mielenliikkeitään - ennen kuin ne luovat kriisin. Tässä kohtaa tuli tämä  älä leiki tulella -ajatus mieleeni. Se, että me voisimme kiinnittää elämässämme ja ihmissuhteissamme huomiota epätyydyttäviin asioihin jo ennen kuin ne luovat kriisin. Ellemme kiinnitä, niin sitten alkaakin jossain vaiheessa roihuamaan oikein kunnolla.

Voisi jopa ajatella, että alkoholistinen mielentila tuhoaa ensisijaisesti ihmisen omaa fyysistä ruumistaan ja on ns.pienempi paha - kuin ihmiset, jotka ovat täysin oman egonsa vallassa ( mm. narsistiset luonnehäiriöiset ym.). Ego/ minäkeskeinen ihminen pyrkii tuhoamaan ensin ympäristössään olevat ja lopuksi sitten vielä itsensä - tavalla tai toisella. Ei hyvä!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkoholisti, ego, kärsimys, kriisi, narsisti

Pelkojen kohtaamisesta

Tiistai 24.4.2012 klo 14:14

Tässä maailmassa on hyvin paljon kärsimystä ja pelkoa. Nämä rampauttavat ja traumatisoivat hyvin monia ihmisiä. Koetan nyt avata hieman sitä mistä pelossa minun mielestäni on kysymys. Pelon tuntemisella on myös hyvät puolensa. Se suojelee ihmisiä vaaroilta ja kenties estää tekemästä lisää tyhmyyksiä. Eli pelolla on myös elämää suojeleva elementtinsä, nimenomaan fyysiseltä kannalta katsottuna. Keskityn nyt lähinnä psyykkiseen puoleen ja siinä aiheutuviin vääristymiin ja kärsimyksiin.

Mielestäni pelko sinänsä ei ole ongelma, mutta pelon pelko tulee  ongelmaksi. Siis se, että ihminen ei uskalla kohdata pelkoaan. Kun hän ei  uskalla sitä kohdata, hän alkaa vältellä pelon kohtaamista. Oleellisinta tässä olisi, että hän uskaltaisi edes tarkastella tätä asiaa. Silloin hän voisi tajuta, oivaltaa, nähdä ja myöntää edes itselleen kuinka hän todellisuudessa välttelee pelon kohtaamista. Hän saattaa tehdä kaikkensa, ettei hänen vain tarvitsisi kohdata pelkoaansa.

Kun hän sitten yhä uudelleen välttelee pelkonsa kohtaamista, tämä tietenkin aikaansaa hänessä kärsimystä. Silti hän ei ehkä lainkaan huomaa, (koska toiminta on suurelta osin tiedostamatonta), että kärsimyksen juuret juontuvat juuri tästä pitkittynestä välttely-yrityksestä. Tärkeintähän tässä olisi uskaltaa katsoa ja nähdä, että näin on, eli tulisi tietoisiksi tästä asiasta.

Ihminen voi hyvin monella tavalla  kätkeä ja vältellä pelkoaan. Se saa hänet lamaannuksiin, tai esittämään rohkeaa ja pelotonta. Tai hän kieltää yksinkertaisesti kokonaan sen olemassaolon. Hän voi alkaa kertoa tarinaa ettei pelkää, tai hän saattaa dramatisoida sitä lisää. Hän saattaa paeta pelkoaan tulevaisuuden haaveisiin, haaveilla tulevaisuudessa olevista mahdollisista tyydytysta tuottavista asioista. Hän saattaa olla liiankin velvollisuudentuntoinen ihminen. Uskotko, että sekin johtuu pelosta ja pelon tunteen välttelemisestä.

Entäpä jos hän koettaisikin lakata välttelemästä pelkoa, nyt heti. Mitä silloin tapahtuisi? Entä jos hän lakkaisi kertomasta lisää tarinoita itselleen, itsestään, miksi hän ei  voi kohdata pelkoaan, ja miksi hänen siis pitää edelleen kärsiä. Voisiko hän vihdoin sanoa itselleen, että nyt hän on kärsinyt tarpeeksi? Jos voisi, hän kenties uskaltaisi ja haluaisi kohdata sen mikä ja mitä on läsnä juuri nyt. Kun hän uskaltaa kohdata tunteen kertomatta siitä tarinaa, kun hän uskaltaa ja tahtoo läpielää yhä uudelleen ja uudelleen tätä vaikeksi kokemaansa asiaa, niin paljon kuin asia ja tilanne vaatii -hän saattaa huomata, että sen alta alkaa paljastua totuus hänestä, hänen tosiolemuksestaan, joka on aina siellä läsnä, ja joka ei tunne pelkoa. Kun hän uskaltaa ottaa vastaan kaiken, tuli mitä tuli - hän  saattaa huomata, että tämä kohtaaminen sulattaa pelon niin kuin kevätaurinko sulattaa jään. Se haihtuu olemattomiin.

Yleensä elämässä esiin tulevat ongelmat johtuvat siitä, että ihminen välttelee tai vastustaa ahdistavia asioita. Loppujen lopuksi pelkokin on hyvin omituinen asia. Se pysyy hengissä vain siten, että sitä vastustaa. Jos ihminen haluaa vain päästä eroon pelosta, kieltää tai pakenee sitä, hän tulee huomaamaan, että se pysyy hänen perässään kuten mikä tahansa asia jota paetaan. Mutta jos hän kohtaa pelkäämäänsä asiaa ja alkaa toimimaan peloistaan huolimatta, hän tulee huomaamaan, että hän on jälleen astetta vahvempi - uusien, pelottavienkin haasteiden edessä. Vaatii rohkeutta kohdata omat pelkonsa. Ihmisen mieli, ego on kuitenkin hyvin taitava vastustaja, huiputtaja. Kohtaamisessa on hyvin suureksi avuksi sellainen ihminen, joka on kohdannut omat pelkonsa ja tietää sen vuoksi miten toimia ja menetellä.  

 

1 kommentti . Avainsanat: pelko, kärsimys, välttely, rohkeus, vastustaminen, tarinat

Ulkopuolella vai sisäpuolella

Keskiviikko 18.4.2012 klo 17:09

Ihminen, joka kenties vasta on heräämässä avartuvalle tietoisuudelleen saattaa vielä helposti ajatella, että totuus ja selkeys elämässä löytyy enemmänkin hänen ulkopuoleltaan kuin sisäpuolelta. Että joku auktoriteetti tai oppi sen hänelle näyttäisi. On tärkeää ymmärtää miten tällainen käsitys on saattanut syntyä jotta tämän käsityksen voisi purkaa.

Aloittelevalle etsijälle saattaa olla järkytys, kun hän huomaa, että elämässään ilmeneviä tapoja, riippuvuuksia ja kärsimyksiään hän on pitänyt omana itsenään, eli että ne ovat osa "minua". Tämä saattaa herättää halun löytää sen mikä on aitoa, todellista, pyhää ja vapaata. Ihminen, joka on samaistunut ikäviin ja kielteisiin asioihin alkaa etsiä pyhää ja puhdasta itsensä ulkopuolelta. Hän on saattanut lukea kertomuksia tietäjistä ja pyhistä ihmisistä ja alkaa tavoitella sellaista elämää mielessään jota kuvittelee pyhien ihmisten omaavan ja elävän.

Ponnistellessaan kohti sellaista elämää hän saattaa tajuta, että se millainen hän on ja millaiseksi hän kuvittelee ihanneihmisen olevan, näiden välillä on ammottava aukko tai kuilu. Tämä valtava pettymys saattaa herättää kaipauksen, jota voidaan kutsua sielun kaipuuksi Jumalan puoleen. Hän ymmärtää, että mitkään ponnistelut eivät riitä viemän häntä lähellekään tämän kaipuun täyttymistä. Ihminen saattaa huomata ettei hän pysty siihen omin päin eikä hän edes tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Tässä kohtaa on monta vaihtoehtoa miten jatkaa. Joku kääntyy selvännäkijän puoleen jolta kysyy apua, toinen hankkii vimmatusti lisää tietoa unohtaakseen kokemansa järkytyksen. Monet älyllistävät ja käsitteellistävät tapahtuman ja saavat näin etäisyyttä asiaan. Joku masentuu ja lakkaa yrittämästä, joku alkaa juomaan, joku hurahtaa johonkin oppiin toivoen pelastusta  ja niin edelleen.

Tai - sitten on vielä yksi vaihtoehto: Älä tee yhtään mitään, älä ulkoisesti äläkä sisäisesti. Älä eksy mihinkään tarinaan millä yrität selittää asiaa  kaipuun voittamiseksi, vaan suostu kohtaamaan se kauhu ja kipu kun tunnet sydämesi melkein hajoavan. Ymmärrä kohtaamasi pettymys kutsuksi siihen mitä olet kaivannut. Vain harva suostuu ottamaan tämän kutsun vastaan. Tämä merkitsee sitä, että et pakene pettymyksen tuskaa ja kauhua, et kiellä kaipuuta, mutta et myöskään ala dramatisoimaan sitä, vaan yksinkertaisesti vain suostut kokemaan ja läpielämään sen tuskan ja kauhun mitä tunnet sydämessäsi. Ellet yksin kykene tähän, etsi käsiisi ihminen johon koet voivasi  luottaa ja  jonka avulla uskallat käydä kohti suurinta pelkoasi ja kohdata demonisi.

Kun et säikähdä kokemaasi tuskaa ja suostut kohtaamaan sen paljastui mitä tahansa, saatat huomata että mitään pelättävää ei todellisuudessa olekaan. Saatat saada tuntemuksen omasta todellisesta olemuksestasi joka on aina levollinen ja rauhallinen ja josta tunnet kumpuavan "elävän veden virrat". Ymmärrät, että tämä yhteys sisimpääsi on kalleinta mitä voit omata ja kokea. Tiedät tämän jälkeen mitä "tehdä", kun levottomuus ja rauhattomuus jälleen iskee sinuun. 

3 kommenttia . Avainsanat: tuska, kärsimys, rauha, pyhä, sydän, tietoisuus

Kuinka tosissasi olet ?

Keskiviikko 2.11.2011 klo 16:54

Kysymykseni kuuluu kokonaisuudessaan:Kuinka tosissasi olet terveytesi suhteeen? Tahdotko tosissasi tulla terveeksi, vai saada elämääsi vain vähän helpotusta? Ensi kuulemalta jokainen vastannee, että tietenkin haluaa tulla terveeksi. Mutta... Minä en ole ollenkaan varma, että näin on, sillä niin mullistavasta asiasta mielestäni on kysymys. Entä sinä - Oletko pohtinut syvemmin, mitä tuo ajatus oikein  merkitsee kokonaisuudessaan.

Kysyn vielä toisenkin kysymyksen. Oletko koskaan tuntenut ketään ihmistä elämäsi piirissä joka olisi tosissaan halunnut tulla terveeksi - ja olisi myös pysyvästi muuttunut. Tarkoitan nyt henkistä/ hengellistä eheyttä. Valitettavasti minä en tunne. Jos tunnet tai olet sitä itse, onnittelen vilpittömästi sinua. Niin harvinaisesta asiasta mielestäni on tällöin kyse. Miksi on näin?

Oma kokemukseni on, että vain  hyvin harva ihminen haluaa todella tulla terveeksi. Prosenteissa se lienee vain muutama. Ne, jotka haluavat vain päästä pälkähästä ja saada hieman helpotusta elämään, niitä lienee alle puolet kaikista. Niitä jotka sanovat haluavansa parantua, mutta todellisuudessa vastustavat tervehtymistä, heitä saattaa olla suurin joukko. Nämä vain eivät näy ja paljastu vähällä tarkastelulla.

Miten edetä tässä asiassa? Joudun monille toistuvasti toteamaan, että kenties et ole kärsinyt tarpeeksi - ja oppinut siitä mikä tuottaa elämääsi kärsimystä. Kasvaaksesi sinun on kenties kärsittävä vielä lisää, niin että todella, tosissasi haluat jättää menneen elämän taaksesi, ja tosissasi haluat eläää elämää joka ilmenee juuri nyt. Tällainen elämä edellyttää heräämistä unesta  todellisuuteen, eikä monikaan halua herätä. On niin paljon mukavampaa nukkua - tiedostamattomuuden syvää unta.

Mikä tämän kaiken takana on? Pelko tietenkin - muutoksen pelko. Pelko johtuu siitä, että me emme tunne todellista olemustamme, emmekä ole kosketuksessa siihen.Tästä seuraa se, että koetamme turvautua auktoriteetteihin ja uskomuksiin jotka eivät anna todellista turvaa. Ne ovat tuttuja asioita ja silti tuottavat kärsimystä. Ja niin pelko on hiipinyt elämäämme. Sen edelleen pitkittyessä se ilmenee kärsimyksenä. Hyvää tässä on se, että: Jos haluat elämää joka tuottaa sinulle kärsimystä, niin kärsiessäsi kenties opit haluamaan elämää joka tuottaa sinulle iloa. Ja se on hyvä se!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveys, ehys, tiedostaminen, kärsimys, pelko, ilo

Häpeään kasvatettu

Tiistai 14.12.2010 klo 12:52

Kuinka suurta surua ja murhetta ihmisen elämässä saakaan aikaan se, kun hänet on häpeään kasvatettu. Vanhemmat kyseenalaistavat rakkautensa ja hyväksyntänsä lapsen suhteen, ellei hän tottele heitä. Lapsi luopuu mieluummin omasta minuudestaan kuin menettäisi vanhempiensa hyväksynän ja rakkauden.

Tällainen lapsi oppii jo pienenä tarkkailemaan muiden ihmisten reaktioita, ilmeitä, eleitä, tunteita ja tunneilmapiiriä. Hän tulee mieluummin puolitiehen vastaan ja uhraa oman tahtonsa jotta ei tulisi riitaa - ja pelkoa vanhempien hyväksynnän menettämisestä. Ei - sanan sanominen on tällaiselle ihmiselle mitä vaikeinta elämässä.

Kasvaessaan aikuiseksi ihmissuhteissa hänelle on tärkeintä toisen ihmisen hyväksyntä. Tämä menee kaiken muun edelle. Tällöin hän altistuu monille vaaroille - ennenkaikkea luonnehäiriöisten ihmisten suhteen. Monen narsistisesti luonnehäiriöisen ihmisen toisena osapuolena on kiltteyteen kasvastettu ihminen. Kärsimysnäytelmä on valmis jatkumaan loputtomasti.

Hyvänä puolena kiltteyteen kasvattamisesta on se, että tällaisen kokeneista ihmisistä tulee parhaassa tapauksessa erittäin hyviä ihmistuntijoita; ihmisen eleiden, tunteiden, ilmeiden, ilmapiirin, tunnelman aistijoita ja tuntijoita. He oppivat luovimaan elämän karikoista ulos eivätkä enää saata itseään alttiiksi ristiriidoille. He ovat voittajia monessakin mielessä. 

 

2 kommenttia . Avainsanat: häpeä, suru, kärsimys, kiltteys, hyväksyntä